Rachel Cusk: Outline

Rachel Cusk is an author, whose work Outline (2014) is an extraordinary piece of writing.

To read Cusk in the times of coronavirus when we are locked into our homes and facing us in a new kind of state of being, feeling isolated and dystopia, adds surely an extra spice for the reading experience. One realizes that the character is in the plane, close to other passenger, and later on strolls around the streets of Athens. The fresh sea breeze can really be felt touching one’s face.  But more to that, even though there is no danger to be felt in the air, what is a striking feature in her style, is the dream-like atmosphere in the story. It is as though you jump into a film where the camera floats in the air and follows the events and conversations from a short distance, and allows you to be more like an invisible observant.

Also, our book club also gathered together with the help of cameras and internet – a remote access enabled the readers to exchange their opinions about the book. (How uplifting to have experienced this under these peculiar circumstances!) 

Outline is, as said, a book that consists of ten conversations, of ten chapters. The encounters that our protagonist, a divorced woman from Britain, meets in her short stay in Athens are documented with the narration that leaves her out from the picture. In a closer look, she is the driving force for the events but the omnipotent voice of narration does not reveal too a many details of her. E.g. her name (Faye) is only mentioned once towards the end of the story.

Endless confessions and the doubts of people opening up from their personal lives to a stranger were the first comments to be heard on our book club meeting. We discussed about Faye’s role as an indicator for this all – she herself seems to be going through some tough phase in her life. Maybe she was easily approached to, maybe she just possessed good qualities for a listening ear? 

This or that, we all seemed mostly to have enjoyed this literal world Cusk has opened up before us. Themes such as marriage/divorce, shock, homelessness/loneliness, motherhood/fatherhood, identity/language, proximity/distance and ability to draw limits were brought up in our discussion. 

Outline is a a first book in trilogy, a story compilation that was followed by Transit and Kudos. There is a surely a good continuation to be followed for those who fell in love with the her style of writing in Outline, which is delicate, yet very sharp in its’ description. 

(Outline= a line or set of lines indicating the shape of an object in a sketch or diagram.)


Book over: librarything.com

Sally Rooney: Normal People

Normal People by Sally Rooney was published in 2018, just a rough year after the publication of her debut novel, Conversations with Friends. Awarded with some Irish and British Book Awards, and e.g. long listed for the Man Booker Prize, Rooney has already caused a lot of remarkable attention in the literal fields.

Our members of the book club seemed also positively affected by her book; her story was easy to read, got a hold of the reader effortlessly and her characters relatable and believable – but instead of being a solely entertaining story of a relationship between a boy and a girl, the story goes into deeper levels. 

The events date back to January 2011, when we get to follow the development of a friendship between two characters from Ireland, Marianne and Connell, and we end up witnessing their lives for the following 4 years. They come from different social backgrounds, yet they both end up applying to Trinity College and are accepted. Their societal positions, power structure in their surroundings swift places as they move from a small town to the capital of the country. Especially hard this seems for Connell, whose poorer background in Sligo does not allow him to adjust to his new environment without great efforts. This uncertainty is also reflected in their relationship, as the constant insecurity about the nature of their relationship hangs in the air like the following question asked by Connell :  ”You know you were saying the other day that you like me, he said, did you mean like as a friend, or what?”

The events in the book threw us readers back to our own teenage years – the memory lane was reaching up all the way to the glory days of interrail when there were no mobile phones present. For some reason, Rooney also chose to omit the existence of mobiles in her story, despite the decade. Yes it is true, the communication and interaction would be different if the new possibilities of technology were involved. 

We talked about themes such as the notion of ”normality”, individuality, feeling of alienation, co-dependancy, unity, the problemacy of the power of persons´ attempt to change one another, etc.

In the book, we were moved by the complexity of Marianne’s family life, which did not feel justified. Yet she is capable of moving on with her life, even though the baggage seems to some extent too much of a burden. She manages to reach out from these circles, and there is a friend close by, who ’sees her’ and trusts her: ”He he could tell her anything about himself, even weird things, and she would never repeat them, he knows that. Being alone with her is like opening a door away from normal life and then closing it behind him”. How beautifully argued, and yet at the same one wonders, is it enough for them to move their relationship to another, more romantic level? Is there a need, in the first place, to see their relationship to be changed into something else?


Book cover: librarything.com

The Sisters Brothers (P. Dewitt), The Sellout (P. Beatty) & The Seven Deaths of Evelyn Hardcastle (S. Turton)

I will put these three books by Patrick Dewitt, Paul Beatty and Stuart Turton under the same headline, as I find no need to write about these separately – take this review as a package of three books for the price of one! 🙂

Even though the books or authors have hardly anything in common (Mind, that Dewitt is Canadian, Beatty is American and Turton is British), let me find a one similar feature that these books seem to have in common: the authors are rewriting the obvious genres that these books seem to belong to. In the Sisters Brothers (2011), Dewitt refreshes the traditional notion of a Western story of the wild west. In the Sellout (2015), Beatty turns the concept of race and Black American upside down, and gives a new definition e.g. for a word ’slave’. And in the Seven Deaths of Evelyn Hardcastle (2018), Turton seems to revive the good old-fashioned, ”who-dunnit” kind of mystery story alive by adding some new, fantasy-like elements to the story.

First of all, the majority of the readers in the book club seemed to enjoy Patrick Dewitt’s style of writing. He does know how to master quirky humor and brings out the funniness in his characters.  He manages to bring his male characters truly alive, and updated. The critique, though, from our fellow readers was springing from from the random killings and the sudden brutality in the storyline. Yet, the time of the Gold Rush in America is portrayed from an interesting point of view, as the siblings of Sisters, Charlie and Eli, who are gunfighters (or cowboys) are set on a mission to kill a certain person. Through this story, we come to learn the brothers more, and especially the feelings and personality of Eli (who is also the voice of the narrator) are portrayed and his character develops throughout the story. Something rarely to be witnessed in the Western story!

Book cover: librarything.com

When it comes to Paul Beatty and The Sellout, we in the book club were forced to raise our hand in the air; we had to give up! The story was difficult, most of the vocabulary just too complicated and unfamiliar for us. We honestly felt we do not possess cultural competence and enough knowledge in order to understand all of the details Beatty is making references to. However, there were glimpses of hope while reading, as the male character ”me” or ”Bon bon” seemed to be an exceptionally hilarious character. We got the idea that in the course of his despair, he is willing to introduce segregation back into society and he wants to possess a slave, Hominy, who is more than happy to serve his landlord; even though Hominy does nothing but likes to smoke weed. Bon bon cultivates watermelons and rides a horse as a means of transportation. This all happens in an imagined Dickens, in the suburbs of Los Angeles. A crazy story! (Remarkable with the novel by Beatty is that he was the first American author to win the prestigious Man Booker Prize, the prize that has been established to honour a novel written in English language and which has been published in the UK.)

book cover: librarything.com

Well, Stuart Turton is not letting his reader to get away with the reading in any easier way, either. The complexity of the book, however, lies on the plot. The reader is invited to a party held in the Blackheath House, in the old mansion house somewhere in the English countryside. The party is thrown by lord Peter Hardcastle and lady Helena Hardcastle. In the invitation, there is a kind request of not to talk about the certain two persons, as the family members of Hardcastle are still mourning their tragic deaths. The guest list for the party is an impressive one, and the number of servants is vast. But, to everybody’s shock, the young beautiful daughter of the hosts,  Evelyn Hardcastle, gets killed in the party.

We seem to follow the events through the eyes of a certain guest, Aiden Bishop, who wants to identify the possible killer. But something strange starts to happen… we seem to wake up every morning to a same day, where Evelyn is still alive and the party is about to start. But through whose eyes are we witnessing the events, repeated day after day?…. An exciting  and entertaining story written by Stuart Turton – yet, there were times that the reading club was in unison with the fact that the author might have tried to a bit too much – the complexity of the plot is pretty far outstretched. Anyway, this interesting kind of mystery story with a kind of resemblance to the works of Agatha Christie is coated with a frosting that has some traces of fantasy with it. This novel won, in the category of First novel, the Costa Book Awards (the prize formerly knows as Whithbread Book Awards) in the year of 2018.

book cover: librarything.com


Muriel Barbery: Smaken

Boken utspelar sig i Paris i samma fastighet som författarens följande och mera kända verk Igelkottens elegans. Där ligger Pierre Arthens för döden. Han är en av världens mest kända och tyranniska gastronomikritiker, en man med de känsligaste tänkbara smaklökar, men fullständigt okänslig för allt annat. I korta kapitel möter vi hans närmaste familjemedlemmar: den kuvade och ständigt bedragna hustrun, de oälskade barnen och barnbarnen. Vi får veta hur känslokallt han förhåller sig till dem och hur de känner gentemot honom. Dessutom möter vi älskarinnor, tiggare som dagligen mött honom på gatan, krögare som fruktat honom, aspirerande gastronomer som haft honom som sin mentor och till och med en staty i hans arbetsrum får komma till tals.

Den ende Pierre Arthens egentligen har ett innerligt förhållande till är familjens katt. Alla övriga levande varelser runtomkring honom är honom fullständigt likgiltiga, även dessa hans sista dygn.

Han ligger och försöker komma underfund med vilken specifik smak han en gång upplevt och aldrig glömt. I jakten på denna smak presenteras en minneskavalkad där den ena läckerheten läggs framför den andra i en aldrig sinande ström. Vi kommer närmare och närmare och i slutkapitlet får vi veta vad läckergommen varit ute efter.

Bokcirkeldeltagarna var rörande eniga om att huvudpersonen i boken är en synnerligen osympatisk person. Det hade varit intressant att få veta vem författaren haft som förebild och varför hon valt att skriva om en sådan person. Samtidigt berömde de flesta det vackra måleriska språket som gjorde läsningen till en njutning trots den otrevliga huvudpersonen. Ett par deltagare tyckte ändå att författaren (eller snarare översättaren) använt onödigt många främmande ord. Andra igen tyckte det var fint med ett rikt språk. Man kunde känna såväl smaker som dofter under läsningen. Vi kunde också konstatera att man inte behöver skriva flera hundra sidor för att åstadkomma en bra bok.

Boken väckte deltagarnas matminnen till liv, alla hade någon smak som höjde sig över de övriga.

Smaken är Barberys debutbok och blev en succé litteraturhösten 2000. Den tilldelades Prix du meilleur livre de litterature gourmande år 2000 och Prix Bacchus/Bsn år 2001.

Muriel Barbery är fransyska född 1969 i Casablanca, Marocko. Hon är författare och lärare i filosofi. Hon är har också skrivit boksuccén Igelkottens elegans och Alvernas liv.


Foto: boksampo.fi

Hang Kan: Vegetaristi

Marraskuussa lukupiirissä oli hurjaa luettavaa. Hang Kanin Vegetaristi on raju kuvaus mielen hajoamisesta. Mutta se ei ole vain sairauskertomus. Se myös kertomus normien rikkomisesta, väkivallasta, taiteilijan vimmasta ja mongoliläiskästä, joka ei jätä rauhaan.

Kirjan tarina kerrotaan kolmessa osassa. Ensimmäisen osan kertoja on vegetaristiksi ryhtyvän puoliso.

”Ennen kuin vaimoni ryhtyi vegetaristiksi, pidin häntä kaikin puolin aivan tavallisena. Totta puhuen en edes tuntenut vetoa häneen ensi tapaamisella.”

Kaikin puolin tavallinen Yeong-hye näkee kuitenkin häiritsevän unen, joka suistaa hänen ja hänen lähipiirinsä elämän raiteiltaan. Kodin jääkaapista katoavat liha, kala, kananmunat ja maito. Puolisolta katoaa mielenrauha.

”En ymmärtänyt häntä alkuunkaan. Minulle valkeni vasta nyt, että hän oli minulle täysi arvoitus.”

Kirjan toisen osan kertoja on Yeong-hyen sisaren puoliso. Hän on taiteilija, joka huumaantuu Yeong-hyen mongoliläiskästä ja pyytää tätä videotaideprojektiinsa, jolla on dramaattiset seuraukset.

Kolmannessa osassa Yeong-hyen tarinaa kertoo hänen sisarensa In-hye. Kirjan viimeisessä osassa Yeong-hye lakkaa syömästä kokonaan.

”Voi sisko. Ei sinun tarvitse tuoda enää minulle syötävää.” Hän hymyili. ”Selviän nyt ilman ruokaa.”

Hän lipuu hiljalleen omaan maailmaansa. Hän haluaa riisua itsestään kaiken pois ja muuttua osaksi luontoa, olla puu.

Vegetaristia on vaikea luokitella. Onko kirja feministinen? On. Onko kirja psykologinen? On. Onko kirjassa kauhukirjan elementtejä? On.

Se on myös kurkistus eteläkorealaiseen kulttuuriin, jossa normien noudattamista ei kyseenalaisteta.

Lukupiiri suosittelee. Tarinan voi kertoa myös näin.

Hang Kanin Vegetaristi voitti kansainvälisen Booker-palkinnon 2016.

– Anne

Kuva: Kirjasampo.fi

Moshin Hamid: Exit west

Mohsin Hamid (s. 1971) on syntynyt Pakistanin Lahoressa. Hän on asunut elämänsä aikana useissa maailmankolkissa, mm. New Yorkissa, Kreikassa ja Lontoossa. Exit West on Hamidin neljäs romaani ja se sai Man Booker Prize -ehdokkuuden vuonna 2017.

Romaanissa päähenkilöt Nadia ja Saeed joutuvat pakenemaan sotaa nimettömästä maasta. Lähtö tapahtuu mysteerisen oven kautta: ovia muualle maailmaan aukenee salaisissa paikoissa, joiden sijainnit tietävät vain harvat, ja tiedosta joutuu maksamaan rahaa. Nadia ja Saeed päätyvät ensimmäisestä ovesta Kreikan saarelle pakolaisleirille, josta matka jatkuu uusien ovien kautta muihin maihin.

Kirjassa käsitellään erityisesti pakolaisuutta mutta yleisemmin myös siirtolaisuutta. Päätarinan lomassa on väläyksiä muista ihmiskohtaloista eri puolilla maailmaa, miten ihmiset kaikkialla löytävät ovia, joista siirtyä uusiin paikkoihin paremman elämän toivossa. Tämä hyppysellinen maagista realismia oli aluksi yllättänyt osan piiriläisistä, mutta jonkin ajan päästä se alkoi tuntua ihan järkeenkäyvältä. Ovien voi tulkita symboloivan epävirallisia reittejä, joita ihmiset joutuvat käyttämään päästäkseen pakenemaan sotaa ja vainoa. Kuitenkin tarinan edetessä ovista oli omituisen helppoa kulkea, toisinaan jopa molempiin suuntiin milloin itse halusi.

Miten kauan maailmassa vielä on olemassa turvallisia paikkoja? Kenellä on oikeus päättää siitä, kuka saa elää turvallisissa oloissa ja kuka ei?

”Kaikkein eniten Nadian huomiota kiinnitti se, miten jotkut maahanmuuton vastustajista vaativat maahanmuuttajien kertakaikkista teurastamista, ja se oli silmiinpistävää nimenomaan koska se oli niin tuttua, samanlaista raivopäistä puhetta oli hänen kotikaupungissaan kuultu kapinallistaistelijoiden suusta. Hän jäi miettimään, olivatko hän ja Saeed saaneet mitään muuttamalla pois, vai olivatko kasvot ja rakennukset vain vaihtuneet mutta ahdinko pysynyt pohjimmiltaan samana.” (s. 128)

Aihe on valitettavan ajankohtainen. Juuri ennen tätä lukupiiriä Turkki hyökkäsi kurdien kimppuun Syyriassa, ja sadat tuhannet ihmiset ovat taas joutuneet lähtemään pakomatkalle. Muut sodat, levottomuudet ja ilmastonmuutos pakottavat jatkuvasti valtavia määriä ihmisiä jättämään kotinsa ja heittäytymään täysin epävarman tulevaisuuden armoille.

Romaanissa kuvattuun pakolaisen kokemukseen oli piiriläisten mielestä helppo samaistua. Monilla piiriläisillä oli esimerkiksi sukulaisia, jotka olivat joutuneet lähtemään Karjalasta evakoiksi. Ei ole mitään varmuutta siitä, etteikö kuka tahansa meistäkin voisi joskus joutua lähtemään, kun maailmassa myllertää. Nadian ja Saeedin kotimaa paikannettiin jonnekin Lähi-Itään, mutta kirjailijan tekemä valinta olla kertomatta lähtömaan nimeä viitannee juuri pakolaisuuden globaaliin luonteeseen. Keskusteltiin myös yhteiskuntiemme äärimmäisestä haavoittuvuudesta. Ei tarvitse kuin tuhota esimerkiksi sähkönjakelu ja ollaan pahassa pulassa monin eri tavoin.

Teksti eteni kuvaillen tapahtuman toisensa jälkeen ilman ylimääräistä dramatiikkaa, ja ilmitasolla tunteet oli etäännytetty lukijasta. Tämä koettiin yhtäältä pinnalliseksi, jopa kylmäksi tavaksi kertoa tällaista tarinaa, toisaalta tyylikeinoksi, joka helpotti lukemista. Rivien välistä sekä kauniista, soljuvasta kielestä oli kuitenkin mahdollista löytää hyvinkin syviä ja koskettavia elementtejä ja mahdollisuuksia erilaisiin tulkintoihin.

Henkilökuvauksen koettiin olevan ennakkoluuloja murtavaa. Esimerkiksi Nadia oli modernisti ajatteleva itsenäinen nainen, joka kuitenkin halusi käyttää mustaa kaapua, jotta sai olla rauhassa miesten huomiolta. Hän oli myös seksuaalisesti aktiivisempi kuin Saeed, joka mieluummin pitäytyi vähän perinteisemmissä käytännöissä ja oli muutenkin kallellaan uskonnon ja perinteiden suuntaan. Nadian ja Saeedin kotimaassa miehet vaikuttivat elävän vapaammin kuin naiset, jotka joko joutuivat sopeutumaan miehelle alisteiseen asemaansa tai ottamaan aktiivisemmin kantaa omiin elämänvalintoihinsa ja ajattelemaan itsenäisemmin.

Kirjan nähtiin kuvaavan myös kauniisti yhden ihmissuhteen elinkaarta, ystävyyttä ja yhdessä selviämistä. Kaksi ihmistä tapaa, rakastuu, alkaa jossain vaiheessa kasvaa erilleen ja lopulta molemmat lähtevät omille teilleen. Kirjan lopputapahtumat koettiin lohdullisena. Tarina tulkittiin myös hieman pamflettityyliseksi, poliittisesti korrektiksi saduksi. Exit westin sydän oli piiriläisten mielestä toivo paremmasta maailmasta. Siinä elää voimakkaana ajatus humaanista ihmisyydestä, siitä että kaikki maailman ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia, ja heidän olisi mahdollista elää sovussa keskenään. Toisaalta kirjan dystooppiset maailmat ja tapahtumat, samalla pelottavan todenmukaiset ja ajankohtaiset, haastavat tätä uskoa. Mutta silti: kaikki me katsomme samaa kuuta, asumme saman pallon pinnalla, saman taivaankannen alla.


Kuva: Kirjasampo.fi

Claudia Piñeiro: Torsdagsänkorna

Med boken Torsdagsänkorna höll vi oss kvar i Buenos Aires, där även den förra boken utspelade sig. Själva staden såg vi dock inte mycket av, då Torsdagsänkorna utspelar sig i en gated community – ett inhägnat bostadsområde för rika människor.

I La Cascada, som området heter, är allt vackert och välordnat. Såväl människorna som omgivningen.

Det är inte heller tillåtet att ha sin vattenreservoar synlig, den måste byggas in eller kamoufleras på något sätt. Och man får inte ha tvätt hängande så att det syns utifrån.

Torsdagsänkorna är det skämtsamma namnet på de fyra kvinnor som blir lämnade ensamma varje torsdag, då deras män äter middag tillsammans. Bokens första kapitel ger oss dock anledning att misstänka att de kanske även blir änkor på riktigt. Just den här torsdagen hörs plaskanden från poolen, innan hela husets belysning plötsligt släcks. Även om Claudia Piñeiro är känd för sina deckare, kan nog ändå inte denna bok kallas deckare. Inte förrän i det sista kapitlet återkommer vi till vad som egentligen hände där vid poolen. Som en cirkeldeltagare sa: ”Jag väntade hela boken igenom på att få veta!” I kapitlen däremellen får vi krypa in under under ytan i detta till synes perfekta bostadsområde.

De fyra torsdagänkorna och deras män är de mest centrala personerna. Redan dem tyckte många att det var ganska svårt att hålla reda på, och många andra personer tillkommer. Vi funderade på om det kanske inte spelar så stor roll vem som är vem. Kanske det är själva bostadsområdet som är ”huvudpersonen”?

Som läsare lämnades man ganska ensam med alla de tragiska ödena. ”Man skulle ha kunnat ha flera kapitel bara om henne/honom.” var en återkommande åsikt. Personerna och händelserna skymtade förbi utan att fördjupas. ”Vad hände egentligen när barnet öppnade kassen med alla barbiedockorna utan hår?”

Boken var lättläst och går bra att läsa enbart som en intressant skildring av ett annat sorts liv. Vi märkte dock att det är en bok som växer av att diskuteras. Intrycket att boken inte handlar så mycket om vare sig Argentina eller världen utanför La Cascada, ändrades under diskussionen. Utifrån den lilla värld som skildrades väcktes många frågor om vår egen vardag. ” Fastän man får det som man vill ha blir man inte lycklig.” konstaterade någon.  Riskerar vi inte alla i viss mån att stängas in i våra egna små cirklar?

Claudia Piñeiro, bestseller författare från Argentina, född 1960. På svenska finns utgivet Torsdagsänkorna (2012), som även har filmatiserats samt En kommunist i kalsonger (2016)