Lloyd Jones: Mr. Pip (2006)

Reading opens up new worlds, as an old phrase goes. Not only as a way of escapism, but if reading a fictional novel manages to raise up curiosity to know more about the factual world, and it even makes the reader to start looking up the historical or geographical facts behind the story, the book manages to be more than just a random piece of entertainment. Lloyd Jones’s novel Mr. Pip is a serious work of art and teaches, at least for yours truly, something from the history of few islands of the Pacific Ocean, namely from Papua-New-Guinea and Bougainville.

The focus of the book lies on the character of Mr. Watts, also known as Mr. Pip, who is an only white man inhabiting the island Bougainville. The events occur in the late 1980´s or in the early 1990´s. He gets the full attention of other people as, in the midst of a war that is lurking behind the corner, he decides to open a shut-down school and start teaching again for the children. We learn about his special kind of behavior through the eyes of one of his pupil’s, a girl named Matilda. Matilda and other children get to know the classic story by Dickens, when his novel “Great Expectations” is being read aloud in the class room. The main character in this classic is known by the name Pip.

The violence in the book is pretty bad, so the book cannot be recommended for the faint-hearted. The war between soldiers and rebels start to come closer to the islanders, and eventually pass the island with its destroying effect. The glance at the history of Bougainville gives us some explanation for this situation: the influence of the mining in the era caused some uncertainties. “Bougainville Copper Limited was an Australian copper, gold and silver mining company that operated the Panguna open cut mine on the island of Bougainville in Papua New Guinea (PNG) from 1971 to 1989. Mining operations were officially halted in 1989, when employees were attacked during an uprising and the power source was cut. Australian colonial government was said to treat the employees unfairly, and Bougainvillean people were seen to ‘get nothing’ ”. * Along with these circumstances, the events of the book are accelerated.

Matilda’s story in the book is touching and quite cruel. Despite her young age, she does not have time or place to ponder over things that teenagers of her age normally would think about; the maturing, the sexual awakening, her education.  Under these special circumstances her attention is drawn more into the adult’s world, politics under the colonial power and the absence of her long lost father. She struggles through her young life with Dickens’s book as her guiding light, and she tackles with questions like ’what does it mean to have a “heroic character”’ or ’how can one come over physical and mental obstacles, and come terms with the injustice of the world?´.

“Mr. Pip” has also been made into a film. It will be interesting to see whether the film version will live up to the book version.

This book was the final one for the readings of the book club and closed the spring term of 2017. The theme for the season was New Zealand, so therefore this book did not “hit directly the target” yet the author originates from NZ. However, this book reminded us Australia and New Zealand are far from being monolithic federations. There are numerous cultures and languages that exist in Down Under.

*) quoted from Wikipedia: Bougainville Copper

Cover photo: Librarything.com

Mainokset

Keri Hulme: The Bone People (1984)

The Bone People won the Booker Prize in 1985 and for its own part, raised the awareness of the existence of Maori culture outside the borders of New Zealand. Furthermore, a film called Once were warriors made a worldwide breakthrough in the 1990’s and brought even more social awareness to this minority that has suffered from the lack of basic human rights for ages.

Maoris are indigenous people of the island of New Zealand. It is known that first maoris of the island arrived to the island by long canoes from Polynesia around the 14^th Century. As the Europeans started to conquer the island through Colonialism, Maorian tribes were mistreated and the population of the maoris started to decrease. The cultural resurrection of the Maori heritage started to occur at some point in the 1960´s. E.g. the language of Maori people has been legalized and brought to the curriculum of the country´s schools relatively recently, in the 1980’s.

Keri Hulme participates in this process of revival through the contents of the book. She weaves the story  in her magical way by introducing maori words along the journey. The arrangement and relationship between her three main characters could be seen to reflect the past of the Maori tribes. The struggle of the existence has been an ongoing and fierce battle.

It is difficult to write about this book, as the story does not follow the conventional storyline and is some way “out of this world”.  The lives of the three characters are presented in a fragmented ways, but get their meanings in relation to each other. A woman, a man and a child have their own struggles to fight at, yet the caring and loving emotions seem to evolve between them. The connection of this three is unique and biased. Isolation is a big theme, and violent actions occur. It is not always easy for the reader to accept the actions and their consequences.

A relation to the nature can be sensed In the book, and symbols for Maorian culture is presented, such as the importance of art works & tattooes, and the respect to the past and magical stories. Keri Hulme made an important work through her writing, although the story would have not suffered from some further editing or simplification, in my opinion. One of our bookclubbers considered this to be the most outstanding book she has read for a while.

-Marika

Cover (Finnish version): Kirjasampo.fi

 

 

 

 

Kaj Korkea-aho: Paha kirja

Kevään 2017 viimeisen lukupiirin käsittelyssä oli Kaj Korkea-Ahon romaani Paha kirja. Kirja herätti vilkasta keskustelua ja toisistaan poikkeavia tulkintoja.

Kieltä kiiteltiin hyväksi, ja suomennosta kehuttiin sujuvaksi. Myös kirjan rakenne sai kehuja tarinan taitavasta ja tyylikkäästä kuljetuksesta, sekä langanpäiden solmimisesta yhteen kirjan lopussa. Toisaalta joku koki tarinan vaikeasti seurattavaksi, koska eri näkökulmia oli useita ja henkilöiden nimet jäivät huonosti mieleen tai sekoittuivat toisiinsa.

Joitakin piiriläisiä oli vähän epäilyttänyt, olisiko kirja liian karmaiseva. Monikaan ei ollut erityisen kiinnostunut lukemaan kauhukirjallisuutta, ja kirjan takakansi antoi ymmärtää sen sisältävän kauhuelementtejä. Huoli todettiin kuitenkin turhaksi: kauhu oli enimmäkseen pinnanalaista jännitettä, painostavaa tunnelmaa tai viittauksia paholaismaisiin teksteihin. Tarina sisälsi ajoittain myös lakonista huumoria, joka kevensi lukukokemusta. Paikoitellen kirja myös koettiin niin tahallisen absurdiksi, että tämä tyylikeino suojeli lukijaa aidoilta pelon tuntemuksilta.

Romaanihenkilöiden kohtalot eivät koskettaneet kaikkia piiriläisiä oikein mitenkään. Eniten sympatiapisteitä sai Calle Hollender, jonka eräänlaisena kehityskertomuksenakin kirjaa voi lukea. Kirjassa esiintyvien naisten havaittiin jäävän kovin ohuiksi hahmoiksi, kirja oli selkeästi miesten tarina. Myös vanhenevan miehen tuntojen kuvaus Mickel Backmanin kohdalla kosketti, samoin hänen viimeisiään vetelevän avioliittonsa kuvaus.

Kirjassa yhtenä keskeisenä teemana nähtiin suomenruotsalaisten kulttuuripiirien sisäänlämpiävyyden kritiikki, ja osalle tämä näkökulma suomenruotsalaisuuteen oli herkullinen. Myös yliopistojen hierarkkista ja byrokraattista todellisuutta nähtiin teoksessa kritisoitavan. Opiskelijoiden, lähinnä nuorten miesten, sekoilu koettiin myös hieman epäkiinnostavaksi luettavaksi. Keskusteltiin siitä, onko opiskelijaelämä todellakin muuttunut nykyisin hillittömän huuruiseksi, vai kuvataanko kirjassa enemmänkin vain moniongelmaisia yksilöitä, joita on ollut toki aina.

Monille jäi epäselväksi, mistä romaanissa oikeastaan oli kyse. Mitä ”paha kirja” eli Leander Granlundin paholaismaiset tekstit oikeastaan olivat, tai mitä ne symboloivat? Voiko kirjallisuudella todella olla niin suuri vaikutus ihmisiin, että he tekisivät sen vuoksi itsemurhan? Romaanissa annettiin ymmärtää, että kaikki, jotka joutuivat Granlundin tekstien vaikutukselle alttiiksi, yrittivät itsemurhaa hyvin pian altistuksen jälkeen. Suurin osa onnistuikin siinä. Onhan kirjallisuuden historiassa oikeastikin teoksia, jotka ovat vaikuttaneet herkimpiin lukijoihinsa monin eri tavoin. ”Pahan kirjan” fiktiivistä luonnetta toisaalta tukee selkeä kumarrus aiemmin kirjallisuudessa vilahtaneiden turmiollisten tekstien suuntaan, kuten Umberto Econ Ruusun nimeen tai H. P. Lovecraftin Necronomiconiin.

Henkilöiden kuolemille kirjassa voi halutessaan löytää myös arkipäiväiset selitykset. Myös kirjan loppu voitiin ymmärtää useammalla eri tavalla. Tarinan tulkinta riippui siis pitkälti siitä, miten lukija suhtautuu runojen tappavaan voimaan. Monitulkintaisuudessaan teos oli mielenkiintoinen lukupiirikirja.

-Tetta

Kansi: Kirjasampo.fi

Toivo Pekkanen: I fabrikens skugga

Hurdant var livet i Finland för 100 år sen, då vi äntligen fick den självständighet vi strävat efter? Det fick vi i bokcirkeln bekanta oss med när vi läste Toivo Pekkanens verk I fabrikens skugga. Boken som kom ut 1932 såldes under kort tid i tre upplagor och fick strålande recensioner. En tid präglad av bitterhet och fanatism då känslorna svallade höga så väl till vänster som till höger utkom en bok som saknade alla drag av fanatism och där man tvärtom strävade till inre utveckling och balans.

Boken inleds med att rödgardisten, arbetaren Mikko Oino återvänder från fångläger. Han är så svag och har levat på så ynklig föda att kroppen inte klarar av den lilla fläskbit hustrun tillreder.

Samuel, 14 år, blir familjens försörjare. Han hade haft goda betyg i folkskolan, nu blir han verkstadsarbetare. Boken skildrar främst den fattiga delen av befolkningen. Ett undantag är de välgörare som har skaffat plats åt småsyskonen på barnhem och inte förstår att familjen kan tacka nej i allt sitt elände. Men Samuel och modern jobbar långa dagar för att kunna hålla ihop familjen.

Detta vuxenblivande i alltför tidig ålder har sitt pris. De forna kamraterna är ännu barn, medan Samuel är man. De jämnåriga i verkstaden är främst intresserade av att slå dank. Samuel lånar böcker på biblioteket och sköter de yngre syskonen på kvällarna. Han är annorlunda och blir därför mobbad på arbetsplatsen och mycket ensam.

Familjen sjunker ännu djupare ekonomiskt o socialt. Från att ha varit en fattig proletärfamilj har de nu blivit en familj av trasproletärer. De som ännu deltog i pappans begravning umgås inte med dem mera. Fattigdomen idealiseras inte i boken, den förädlar inte, den är ett kargt faktum.  Något som bokcirkeldeltagarna upplevde som hjärtskärande var hur lillasystern tillbringade dagarna ensam hemma eftersom hon saknade kläder att ta på sig till skolan och hur den märkligaste händelsen på hela dagen kunde vara att hon genom fönstret betraktar hur en kråka slår sig ner på gårdsbyggnaden.

Den sociala bakgrunden i boken bestäms av inbördeskriget och uppkomsten av det industriella samhället. Under inbördeskriget hade fabrikens ingenjörer stridit mot sina egna arbetare, nu behövdes dessa för att få arbetet att rulla. Tudelningen får ge vika för strävan efter ekonomisk nytta. Inom de enskilda klasserna strider man om pengar och social ställning. Denna strävan upplevs av huvudpersonen som egoistisk.

Samuel är klassmedveten men självständigt tänkande. Politiken och idéerna överskuggar aldrig det mänskliga. Han funderar på om det varit rätt av fadern att bära det röda bandet och geväret?

Ensamheten på fritiden är ett minne blott då han blir vän med Emil och Frans som också gillar att läsa och diskutera. Senare emigrerar Emil emellertid till Amerika och Samuel och Frans lyckas inte upprätthålla den gamla gemenskapen.

Boken upplevdes av bokcirkeldeltagarna som en produkt av sin tid och som delvis förlegad. Huvudpersonens bitterhet och negativa inställning till människor som han tyckte inte hade något själsligt djup kändes ställvis irriterande. Boken hade emellertid också tidlösa och till och med moderna drag. Samuels utanförskap är tidlös medan hans upplevelse av att alla strävar efter ekonomisk nytta och hans avstående från detta för egen del kunde vara taget ur en roman skriven i dag. Samuels stora intresse för naturen kändes också modern.

-Helena

Bild: Boksampo.fi

Anja Snellman: Hudens tid

Till sin första träff i år har den svenska bokcirkeln läst Hudens tid av Anja Snellman (Anja Kauranen).  Boken Ihon aika, som den heter på finska, är skriven 1993 och översatt till svenska 1999. Boken har filmatiserats och även satts upp på teater.

Boken handlar i korthet om en mamma som ligger döende på långvården och hennes ena dotter som kommer och besöker och tar hand om henne.  Berättelsen är främst ur dotterns perspektiv men det finns kapitel där det är mammans ungdom kommer till tals. Dottern får vid mammans död redan på att hon har en äldre bortadopterad syster och det sätter i gång ett sökande i mammans förflutna och hur mamman blev den person hon blev. Sökandet tar sig formen av både sökande i den verkliga världen och dotterns egna spekulationer. Ämnen som behandlas är livet, sexualitet, döendet och döden, familjeförhållanden, alkoholmissbruk, misshandel och skam.

Berättelsen uppbyggd så att man aldrig får reda personernas namn, inte heller vet vem det är som talar i vilket kapitel eller stycke. Detta kan vara mycket förvirrande eftersom man ibland har läst nästan hela kapitlet till slut innan man vet vem det egentligen är som talar.

Boken är välskriven med ett beskrivande språk och det är en mycket bra översättning. Språket förmår väl att förmedla tankar och stämningar. Boken baserar sig till en del på författarens egen släkthistoria, vilket lägger till en dimension i läsningen.

Boken rekommenderas av damerna i bokcirkeln!

-Tove

Foto: Tove Selkälä

 

Sisko Istanmäki: Sisarteni elämät

Kevään lukupiirin teemana on Suomi 100 ja ensimmäisenä kirjana luettiin Sisko Istanmäen vuonna 2004 julkaistu romaani Sisarteni elämät. Kolmen sisaren elämät kulkevat eri teitä, sattuman ja valintojen seurauksena. Lähtökohdat elämälle ovat Pohjanmaan maaseudulla köyhässä perheessä, jossa menneisyyden salaisuudet, syyllisyys ja katkeruus ovat alati läsnä. Vanhin siskoista, Siviä, haluaa olla selviytyjä. Hän muuttaa kaupunkiin ja pyrkii eteenpäin urallaan pankissa. Hän elää askeettisesti ja säästää saadakseen asunnon sekä haalii omaisuutta synnyinkodistaan toivoen, että edes joskus joku huomaisi hänet ja sanoisi jotakin, kieltäisi. Keskimmäinen sisko Mari uhrautuu. Hän jättää opettajaseminaarin kesken ja jää huolehtimaan äidistä ja kodista. Nuorin sisko Terttu on veistetty eri puusta. Hän on kapinallinen, joka saa nuorena au-lapsen, muttei suostu tuntemaan siitä häpeää vaikka kaikki muut sitä häpeäisivätkin. Lapsella, Urpolla, on todettu Downin oireyhtymä, mutta se ei Tertun rakkautta lasta kohtaan vähennä.

Osa lukupiiriläisistä nautti kirjasta suunnattomasti ja teksti koettiin helppolukuiseksi eikä erityisen ahdistavaksi, vaikka se käsitteli vaikeita aiheita. Kieli on yksinkertaista ja jopa vanhanaikaista ja vaikka symboliikkaa on käytetty, se avautuu lukijalle. Toisaalta myös kritiikkiä esitettiin. Henkilöhahmot koettiin kovin kärjistetyiksi karikatyyreiksi. Lukupiirissä arveltiin, että ehkä kärjistettyjen hahmojen on tarkoitus alleviivata tarinan aiheita ja teemaa, joita olivat mm. häpeä, katkeruus, rakkaus, uhrautuminen, ihmisten keskinäinen julmuus ja elämätön elämä. Tarina olisi mahdollisesti parempi, jos käsittelytapa olisi ollut realistisempi ja hahmot moniulotteisempia. Tarinan valopilkuksi monet lukupiiriläiset mainitsivat lapsen syntymän ja ehdottoman rakkauden, joka Tertussa herää. Myös perheen muut jäsenet kokevat aitoja onnen hetkiä Urpon seurassa.
Suomalaiseen kertomakirjallisuuteen usein kuuluu luonto oleellisena osana, myös Istanmäki käyttää luontoviittauksia. Lisäksi kovin perinteistä on maaseudun ja kaupungin konflikti, joka tässäkin teoksessa tulee esiin.

Sisko Istanmäen tunnetuin teos lienee vuonna 1995 julkaistu Liian paksu perhoseksi, josta on tehty myös onnistunut tv-elokuva sekä näytelmäsovitus. Kirja oli myös Finlandia-ehdokkaana. Istanmäen kirjailijan ura antaa toivoa kaikille kirjailijan urasta haaveileville, hän julkaisi esikoisromaaninsa vasta kuusikymppisenä. Koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa romaanikirjailijaksi!  Lisätietoa kirjailijasta Seinäjoen kaupunginkirjaston sivulla.

-Heidi

Kansi: Kirjasampo.fi

 

 

Katherine Mansfield: The Garden Party and other stories (1922)

Kathleen Mansfield Murry (14 October 1888 – 9 January 1923) was a prominent short story writer who was born and brought up in colonial New Zealand and wrote under the pen name of Katherine Mansfield. At the age of 19, Mansfield left New Zealand and settled in the United Kingdom, where she became a friend of modernist writers such as D.H. Lawrence and Virginia Woolf. In 1917 she was diagnosed with extrapulmonary tuberculosis, which led to her death at the age of 34. Despite her young age, she travelled and lived in various countries (England, Germany, France, Italy) and published short stories. She is a highly appreciated modernist, whose writings seem never get old, not even for a reader of today.

For the readers of the book club for this spring term, what could be a better introduction to the literature of New Zealand than the short story collection by Katherine Mansfield? We dwelled on the first two stories of the book – ”At the Bay” and ”the Garden Party”. The stories are set on the coastal area of New Zealand. The abundance of nature is described so passionately and the gallery of personalities of the stories is so vivid, that we interpreted these perhaps be based on her own life. At the Bay, the story concentrates on the events of one summer day. We come to learn that Mansfield’s subtle way of writing gives room for many kinds of interpretations. Maybe this was necessary in order to get texts published at that era. At the Bay we get to know a woman who does not fit in the social norms set by others and is thus despised. We learn that a motherhood can be far from being a loving relationship but it is a rather compulsory thing that is expected to be performed for the sake of reproduction purposes. Mansfield brings forth some taboos of that time and perhaps is among the forerunners to write about these subjects, as a continuation for the latter part of Victorian era, when patriarchal male supremacy was being questioned in the literature for the first time. In her stories, women are mostly content of living a life without a marital partner.

Class divisions are presented even in a more apparent way in the Garden party. It is a story about the afternoon of an upper class family, whose life seem to filled with roses and lilies and piano tunes. . . However, the innocence and the immunity of the family as an isolated part of the society is questioned by Laura, a young girl of the family. She observes her surroundings carefully and starts to question and break the invisible barriers that separate her family from the others. She begings to ”wake up”as a member of the society, so to speak.

We really liked the short stories we read and shared the observations of many details. Yet we were genuinely surprised by the fact how modern these themes still felt today. It is almost 100 years since Mansfield wrote her stories, and she seems to have reached something essential on the human existence and being, for the questions she deals with are still relevant questions to be asked in today’s society.

-Marika

Cover: LibraryThing