Hang Kan: Vegetaristi

Marraskuussa lukupiirissä oli hurjaa luettavaa. Hang Kanin Vegetaristi on raju kuvaus mielen hajoamisesta. Mutta se ei ole vain sairauskertomus. Se myös kertomus normien rikkomisesta, väkivallasta, taiteilijan vimmasta ja mongoliläiskästä, joka ei jätä rauhaan.

Kirjan tarina kerrotaan kolmessa osassa. Ensimmäisen osan kertoja on vegetaristiksi ryhtyvän puoliso.

”Ennen kuin vaimoni ryhtyi vegetaristiksi, pidin häntä kaikin puolin aivan tavallisena. Totta puhuen en edes tuntenut vetoa häneen ensi tapaamisella.”

Kaikin puolin tavallinen Yeong-hye näkee kuitenkin häiritsevän unen, joka suistaa hänen ja hänen lähipiirinsä elämän raiteiltaan. Kodin jääkaapista katoavat liha, kala, kananmunat ja maito. Puolisolta katoaa mielenrauha.

”En ymmärtänyt häntä alkuunkaan. Minulle valkeni vasta nyt, että hän oli minulle täysi arvoitus.”

Kirjan toisen osan kertoja on Yeong-hyen sisaren puoliso. Hän on taiteilija, joka huumaantuu Yeong-hyen mongoliläiskästä ja pyytää tätä videotaideprojektiinsa, jolla on dramaattiset seuraukset.

Kolmannessa osassa Yeong-hyen tarinaa kertoo hänen sisarensa In-hye. Kirjan viimeisessä osassa Yeong-hye lakkaa syömästä kokonaan.

”Voi sisko. Ei sinun tarvitse tuoda enää minulle syötävää.” Hän hymyili. ”Selviän nyt ilman ruokaa.”

Hän lipuu hiljalleen omaan maailmaansa. Hän haluaa riisua itsestään kaiken pois ja muuttua osaksi luontoa, olla puu.

Vegetaristia on vaikea luokitella. Onko kirja feministinen? On. Onko kirja psykologinen? On. Onko kirjassa kauhukirjan elementtejä? On.

Se on myös kurkistus eteläkorealaiseen kulttuuriin, jossa normien noudattamista ei kyseenalaisteta.

Lukupiiri suosittelee. Tarinan voi kertoa myös näin.

Hang Kanin Vegetaristi voitti kansainvälisen Booker-palkinnon 2016.

– Anne

Kuva: Kirjasampo.fi

Mats Traat: Riippusilta

Suomenkielisen lukupiirin toisena Viro-aiheisena kirjana luettiin Mats Traatin Riippusilta. Virossa kansalliskirjailijan asemaan nostettu Traat kiinnosti lukupiirin vetäjää, joka kyllä myöhemmin katui valintaansa pahemman kerran. 

Riippusilta on ahdistava kuvaus päähenkilö Olan elämästä neuvostoajan Virossa. Kirja ilmestyi Virossa vuonna 1979 ja käännöksenä Suomessa jo 1982. Kirjassa kuvataan erityisesti naisen elämää Virossa, mille yhteiskunta asettaa paineita ja olettaa lasten hankkimisen olevan elämän suurin täyttymys. Tämähän tosin pätee nykyaikaankin, mutta onneksi nykyään naiset osaavat paremmin pitää päänsä. Toisaalta nykyaikaan sopi myös se, että päähenkilöllä oli useita miehiä ja irtosuhteita. Eroperhe-elämä oli siis lapselle tuttua silloinkin. Lukupiirissä ihmeteltiin mieskirjailijan naisnäkökulmavalintaa ja monen mielestä kerronta jäi hyvin ulkokohtaiseksi ja pinnalliseksi. Koko kirja oli vain järkyttävä tapahtumasarja, jonka käänteet jäivät pintapuolisiksi. Jonkinlaista kasvua kuitenkin Olan käytöksessä oli huomattavissa, joten lukupiiri arvioi kirjan kasvutarinaksi.

Molemmat ryhmät miettivät, mitä kirjan nimi Riippusilta symboloi. Kuten Ola toteaa jossain vaiheessa kaoottista elämäänsä: ”Minä olen riippusilta. Minuun ei voi luottaa, minä huojun heikommastakin tuulesta.” Toinen ryhmä epäili tämän kuvaavan Olan elämää kahden yhteiskunnan välissä ja jatkuvaa turvan etsimistä. Kaikkea elämistä ja tekemistä kuvasi epävarmuus.

Vähän yllättäen keskustelu eteni myös piiriläisten omien Viron matkojen muisteluun ja suomenruotsalaisuuden kokemiseen. Lukupiirissä oltiin melkein yksissä tuumin sitä mieltä, että kirja oli miltei kamalinta luettavaa ikinä. Jos kuitenkin haluat antaa vielä mahdollisuuden Mats Traatille ja hänen hengentuotoksilleen, Helle-kirjastoissa on saatavilla esimerkiksi teokset Inger – vuosi saarella ja Viisi tanssia.

-Elina

riippusiltaKuva: Kirjasampo,fi

Marja Naskila: Hereillä pimeässä

Kevään lukupiirin viimeisenä teoksena oli Marja Naskilan Hereillä pimeässä (1976). Kyseessä on Naskilan esikoisromaani, joka sai ilmestyttyään runsaasti kiitosta. Naskila kirjoitti vielä kaksi muuta romaania, Naiselämää (1978) ja Meillä maalla (1981) ja toimitti suomalaisia maatalon emäntiä käsittelevän haastatteluteoksen Emäntä Suomessa (1982). Naskila toimi myös muun muassa historian ja äidinkielen lehtorina, kirjallisuuskriitikkona ja toimittajana. Hän oli vain yhdelle lukupiiriin osallistuneelle ennestään tuttu kirjailija.

Hereillä pimeässä on nuorehkon naisen kehityskertomus. Päähenkilö Pikke elää epätyydyttävässä avioliitossa miehensä Maken kanssa. Pikke ei osaa päättää, jatkaisiko kesken jääneitä opintojaan yliopistossa vai keskittyisikö vain työskentelemään pankissa. Elämä kuluu työpäivien jälkeen kotona odottelemassa miestä kotiin, joka tulee joskus, toisinaan ei. Pikke kokee tilanteensa hyvin turhauttavaksi, mutta häneltä ei tunnu löytyvän tarmoa muuttaa asioiden kulkua. Valonpilkahduksen ja lupauksen muutoksesta tuo uusi tuttavuus Hannu, joka suorittaa yliopistolla jatko-opintojaan. Pikke kokee ensimmäistä kertaa, millaista on todella rakastua. Uusi suhde tuntuu antavan mahdollisuuden muutokseen, johon Pikke ei omin voimin tunnu pystyvän.

Lukupiiriläisten keskuudessa oltiin melko yksimielisiä siitä, että Naskila on tavattoman hyvä havainnoitsija ja kielenkäyttäjä. Hän kuvailee arkisia askareita ja tapahtumia yksityiskohtaisesti ja elävästi. Kieli on sujuvaa ja tarkkaa. Kirjan yhtenä vahvuutena nähtiinkin juuri ajankuvan tarkkuus. Esimerkiksi puolisoiden silmiinpistävä erillisyys oli kuulemma 1970-luvulla täysin yleistä, ja kotityöt lankesivat vielä enemmän naisten harteille kuin nykyisin. Voi nähdä selvästi, miten joissakin asioissa on menty vuosikymmenten saatossa eteenpäin, vaikka muutos voi hitaalta tuntuakin. Tupakkakin sytytettiin 1970-luvulla surutta missä tahansa huoneistossa tai tilassa.

Esiin nousi myös ajatus siitä, että kirja olisi oman aikansa turhautuneisuuden ja vierautuneisuuden kuvaus laajemmassakin mielessä. Suomea ravisteli noihin aikoihin suuri rakennemuutos, kun maaseudulta lähdettiin joukolla kaupunkeihin töihin ja opiskelemaan. Turhautumisen ja juurettomuuden kokemukset olivat varmasti yleisiä, eivät nykylukijallekaan vieraita. Pikke muistelee lapsuuttaan aikana, jolloin kaikki oli selvää ja helppoa, ei vähiten siksi, että aikuiset tekivät päätökset hänen puolestaan. Tämän voi tulkita siten, että yksittäisen ihmisen kokemus rinnastetaan koko yhteiskuntaa koskevaksi: ennen oli kaikki selvempää ja enemmän ennalta määrättyä. Kun pitääkin yhtäkkiä ottaa vastuu omista valinnoistaan, ei se olekaan niin helppoa.

Kirjaa tuntui leimaavan myös alakuloisuuden ilmapiiri. Keskiöön nousi päähenkilön jahkailu, päättämättömyys ja epäitsenäisyys, aivan kuin tämä olisi ollut oman elämänsä sivullinen. Toisaalta tällaiseen sivullisuuden kokemukseen moni myös pystyi samaistumaan. Nykylukijan näkökulmasta Pikke saattoi kärsiä myös jonkinlaisesta masennuksesta. Muutoksen tarpeellisuus oli ilmeinen, mutta saiko Pikke lopulta muutettua mitään olennaista elämässään, sai lukijoiden keskuudessa erilaisia tulkintoja.

Hereillä pimeässä sai läsnäolijoilta kunniamaininnan tämän kevään parhaana lukupiirikirjana.

-Tetta

naskila

Kuvalähde: Kirjasampo.fi