Anja Snellman: Hudens tid

Till sin första träff i år har den svenska bokcirkeln läst Hudens tid av Anja Snellman (Anja Kauranen).  Boken Ihon aika, som den heter på finska, är skriven 1993 och översatt till svenska 1999. Boken har filmatiserats och även satts upp på teater.

Boken handlar i korthet om en mamma som ligger döende på långvården och hennes ena dotter som kommer och besöker och tar hand om henne.  Berättelsen är främst ur dotterns perspektiv men det finns kapitel där det är mammans ungdom kommer till tals. Dottern får vid mammans död redan på att hon har en äldre bortadopterad syster och det sätter i gång ett sökande i mammans förflutna och hur mamman blev den person hon blev. Sökandet tar sig formen av både sökande i den verkliga världen och dotterns egna spekulationer. Ämnen som behandlas är livet, sexualitet, döendet och döden, familjeförhållanden, alkoholmissbruk, misshandel och skam.

Berättelsen uppbyggd så att man aldrig får reda personernas namn, inte heller vet vem det är som talar i vilket kapitel eller stycke. Detta kan vara mycket förvirrande eftersom man ibland har läst nästan hela kapitlet till slut innan man vet vem det egentligen är som talar.

Boken är välskriven med ett beskrivande språk och det är en mycket bra översättning. Språket förmår väl att förmedla tankar och stämningar. Boken baserar sig till en del på författarens egen släkthistoria, vilket lägger till en dimension i läsningen.

Boken rekommenderas av damerna i bokcirkeln!

-Tove

Hudens tid & temugg

Foto: Tove Selkälä

 

Mainokset

Sisko Istanmäki: Sisarteni elämät

Kevään lukupiirin teemana on Suomi 100 ja ensimmäisenä kirjana luettiin Sisko Istanmäen vuonna 2004 julkaistu romaani Sisarteni elämät. Kolmen sisaren elämät kulkevat eri teitä, sattuman ja valintojen seurauksena. Lähtökohdat elämälle ovat Pohjanmaan maaseudulla köyhässä perheessä, jossa menneisyyden salaisuudet, syyllisyys ja katkeruus ovat alati läsnä. Vanhin siskoista, Siviä, haluaa olla selviytyjä. Hän muuttaa kaupunkiin ja pyrkii eteenpäin urallaan pankissa. Hän elää askeettisesti ja säästää saadakseen asunnon sekä haalii omaisuutta synnyinkodistaan toivoen, että edes joskus joku huomaisi hänet ja sanoisi jotakin, kieltäisi. Keskimmäinen sisko Mari uhrautuu. Hän jättää opettajaseminaarin kesken ja jää huolehtimaan äidistä ja kodista. Nuorin sisko Terttu on veistetty eri puusta. Hän on kapinallinen, joka saa nuorena au-lapsen, muttei suostu tuntemaan siitä häpeää vaikka kaikki muut sitä häpeäisivätkin. Lapsella, Urpolla, on todettu Downin oireyhtymä, mutta se ei Tertun rakkautta lasta kohtaan vähennä.

Osa lukupiiriläisistä nautti kirjasta suunnattomasti ja teksti koettiin helppolukuiseksi eikä erityisen ahdistavaksi, vaikka se käsitteli vaikeita aiheita. Kieli on yksinkertaista ja jopa vanhanaikaista ja vaikka symboliikkaa on käytetty, se avautuu lukijalle. Toisaalta myös kritiikkiä esitettiin. Henkilöhahmot koettiin kovin kärjistetyiksi karikatyyreiksi. Lukupiirissä arveltiin, että ehkä kärjistettyjen hahmojen on tarkoitus alleviivata tarinan aiheita ja teemaa, joita olivat mm. häpeä, katkeruus, rakkaus, uhrautuminen, ihmisten keskinäinen julmuus ja elämätön elämä. Tarina olisi mahdollisesti parempi, jos käsittelytapa olisi ollut realistisempi ja hahmot moniulotteisempia. Tarinan valopilkuksi monet lukupiiriläiset mainitsivat lapsen syntymän ja ehdottoman rakkauden, joka Tertussa herää. Myös perheen muut jäsenet kokevat aitoja onnen hetkiä Urpon seurassa.
Suomalaiseen kertomakirjallisuuteen usein kuuluu luonto oleellisena osana, myös Istanmäki käyttää luontoviittauksia. Lisäksi kovin perinteistä on maaseudun ja kaupungin konflikti, joka tässäkin teoksessa tulee esiin.

Sisko Istanmäen tunnetuin teos lienee vuonna 1995 julkaistu Liian paksu perhoseksi, josta on tehty myös onnistunut tv-elokuva sekä näytelmäsovitus. Kirja oli myös Finlandia-ehdokkaana. Istanmäen kirjailijan ura antaa toivoa kaikille kirjailijan urasta haaveileville, hän julkaisi esikoisromaaninsa vasta kuusikymppisenä. Koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa romaanikirjailijaksi!  Lisätietoa kirjailijasta Seinäjoen kaupunginkirjaston sivulla.

-Heidi

istanmaki.jpg

Kansi: Kirjasampo.fi

 

 

Katherine Mansfield: The Garden Party and other stories (1922)

Kathleen Mansfield Murry (14 October 1888 – 9 January 1923) was a prominent short story writer who was born and brought up in colonial New Zealand and wrote under the pen name of Katherine Mansfield. At the age of 19, Mansfield left New Zealand and settled in the United Kingdom, where she became a friend of modernist writers such as D.H. Lawrence and Virginia Woolf. In 1917 she was diagnosed with extrapulmonary tuberculosis, which led to her death at the age of 34. Despite her young age, she travelled and lived in various countries (England, Germany, France, Italy) and published short stories. She is a highly appreciated modernist, whose writings seem never get old, not even for a reader of today.

For the readers of the book club for this spring term, what could be a better introduction to the literature of New Zealand than the short story collection by Katherine Mansfield? We dwelled on the first two stories of the book – ”At the Bay” and ”the Garden Party”. The stories are set on the coastal area of New Zealand. The abundance of nature is described so passionately and the gallery of personalities of the stories is so vivid, that we interpreted these perhaps be based on her own life. At the Bay, the story concentrates on the events of one summer day. We come to learn that Mansfield’s subtle way of writing gives room for many kinds of interpretations. Maybe this was necessary in order to get texts published at that era. At the Bay we get to know a woman who does not fit in the social norms set by others and is thus despised. We learn that a motherhood can be far from being a loving relationship but it is a rather compulsory thing that is expected to be performed for the sake of reproduction purposes. Mansfield brings forth some taboos of that time and perhaps is among the forerunners to write about these subjects, as a continuation for the latter part of Victorian era, when patriarchal male supremacy was being questioned in the literature for the first time. In her stories, women are mostly content of living a life without a marital partner.

Class divisions are presented even in a more apparent way in the Garden party. It is a story about the afternoon of an upper class family, whose life seem to filled with roses and lilies and piano tunes. . . However, the innocence and the immunity of the family as an isolated part of the society is questioned by Laura, a young girl of the family. She observes her surroundings carefully and starts to question and break the invisible barriers that separate her family from the others. She begings to ”wake up”as a member of the society, so to speak.

We really liked the short stories we read and shared the observations of many details. Yet we were genuinely surprised by the fact how modern these themes still felt today. It is almost 100 years since Mansfield wrote her stories, and she seems to have reached something essential on the human existence and being, for the questions she deals with are still relevant questions to be asked in today’s society.

-Marika

mansfield_garden.jpg

Cover: LibraryThing

Christos Tsiolkas: The Slap (2008)

“Bogan, doone, arvo, dag, yobbo, mussie, wog”….Christos Tsiolkas, the author of Greek origin and identified as an Australian author, manages to introduce some characteristics of Australian English through his choosings of vocabulary in his novel The Slap. Published in 2008, the book became an international  bestseller.

The book club agreed on the visual qualities of the plot – the book could be easily seen as a film format. And we came to learn that Tsiolkas is actually a recognised screenwriter, and the book has been made to a film.

Tsiolkas introduces events that take place in Melbourne, the Australian city that seems to have a variety of multicultural families and friendships. There are descendants of Greek (Hector, Manolis), Indians (Anouk) and Brits (Connie), to mention but a few. We come to learn that Australian is not solely a person from Perth, but identities are formed in the dialogues with other cultures.

The events of the book start from a barbeque party, where a man slaps a child of 3 years old across the face. The child is not of his own. The story is constructed through voices of different characters – The chapters are named after eight persons who all witness the slapping in the party.

Reader is asked questions such as what is a modern family about? Where goes the limit for marital rights and obligations? The slap does not leave the reader aside but constantly asks: Whose side are you on?

Some of the book club members liked the book a lot, whereas some found the language rather vulgar and unapproachable. This is what the book is about – Tsiolkas exaggerates, pushes some persons to their limits and leaves the reader a bit flabbergasted. Yet, there are also true survivors in the story, such as a teenager called Connie. She seems to possess the qualities that make you miss the best moments of the teenage years.

-Marika

theslap

Cover: LibraryThing

Laurent Gaudé: Eldorado

Ranskalainen Laurent Gaudé (s. 1972) on kirjoittanut romaaneja, näytelmiä ja novelleja. Hän on yksi suosituimmista ja palkituimmista ranskalaisista nykykirjailijoista. Hänen teoksistaan on suomennettu Goncourt-palkittu Montepuccion aurinko (suomennettu myös Kirottu suku), Hurrikaani sekä lukupiirissä luettu Eldorado (2006, suomennos 2013).

Syksyllä 2016 lukupiirin teemana oli siirtolaisuus. Eldoradon teos sopiikin hyvin teemaan sen kertoessa rinnakkain kahta erilaista tarinaa laittomaan siirtolaisuuteen liittyen. Italiassa kapteeni Salvatore Piracci vahtii etteivät afrikkalaiset laittomat maahanmuuttajat pääse nousemaan rannikolta maihin kunnes hänen ajattelutapansa muuttuu ja Piracci itse aloittaa matkanteon. Samaan aikaan valmistelee sudanilainen Suleyman laitonta matkaansa kohti unelmien Eurooppaa.

Lukupiiriläiset pitivät kirjasta. He kertoivat kuinka teos taustoittaa, antaa tarinan, jo vuosia jatkuneista uutisista Välimeren ylittävistä siirtolaisista. Gaudén käyttämä kieli sai myös kiitosta, hän onnistuu henkilökuvauksissaan sekä herättää myös muutaman sanan voimin koko ympäristön eloon. Eldorado koettiin selkeäksi ja helposti luettavaksi, samalla se kertoo kuitenkin väkevää tarinaa siirtolaisuudesta ja ystävyydestä.

-Kaisa

Sjón: Argon lastu

Keväällä 2016 lukupiirissä luettiin islantilaisia kirjailijoita. Yksi arvostetuista islantilaisista kirjailijoista on Sigurjón ”Sjón” Birgir Sigurðsson (s. 1962). Sjón on voittanut Pohjoismaiden neuvoston  kirjallisuuspalkinnon teoksellaan Skugga-Baldurin. Sjón on kirjoittanut romaanien lisäksi rock-lyriikkaa ja surrealistista runoutta. Hänen kirjoittamansa libretto Lars von Trierin musikaalidraamaan Dancer in the Dark oli Orcar-ehdokkaana vuonna 2001. Sjonin teoksista on suomennettu Sinun silmäsi näkivät minun, Skugga-Baldur, Poika nimeltä Kuukivi, Valaan suusta sekä lukupiirissä ollut Argon lastu (2005, suomennos 2008).

Teoksessa koko elämänsä pohjoisten kansojen hyvinvoinnin ja kalaruokavalion väliseen yhteyden osoittamiseen käyttänyt  Valdimar Haraldsson on päässyt Kronos-varustamon rahtilaivan neitsytmatkalle Kööpenhaminasta Norjaan, Länsi-Agderin Multavuonolle vuonna 1949. Laivassa hän tapaa Kaineus-perämiehen joka kaivaa iltaisin taskustaan puulastun, palan Argo-laivan keulapuuta ja alkaa kertoa tarinoita Argo-laivan matkasta, joissa muinaiset jumalat ja ihmiset ovat tekemisissä keskenään.

Perämiehellä oli sellainen tapa, että ennen kertomuksen aloittamista hän otti taskustaan lahon puunlastun ja asetti sen oikealle korvalleen kuin puhelimen luurin. Hän kuunteli  lastua parin minuutin ajan ja antoi silmiensä painua kiinni kuin unessa, mutta silmäluomien alla pupillit värähtelivät kiireen vilkkaa..

Valdimir Haraldsson on tarkan tieteellinen henkilö, jonka on hankala suhtautua näihin tarinoissa esiintyvien argonauttien seikkailuihin. Rahtilaivan matka kuitenkin etenee hiljalleen ja lopulta Haraldssonkin alkaa odottaa illan tarinoita ja löytää samalla jotain itsestäänkin.

Osa lukupiiriläisistä piti teoksesta mutta lähes kaikki kokivat sen lukemisen työlääksi kirjan kulkiessa rahtilaivan ja argonauttien seikkailujen välillä. Argon lastun lukemisessa auttaa, jos Antiikin tarustot ovat jonkinlaisessa muistissa. Joku totesi teoksen olevan vain miesten fantasioita: Argon lastu antaa nimittäin monipuolisen puhekyvyn lisäksi valtavan vaikutuksen kantajansa potenssiin, mikä Kaineus-perämiehen tarinoista käy hyvin ilmi. Argon-lastu ei ole pitkä kirja, vain 142 s. mutta kahden täysin eri ajassa ja tyylissä liikkuvien tarinoiden kokonaisuus asettaa omat haasteensa.

-Kaisa

argon

Kansi: Kirjasampo.fi

 

Inna Patrakova: Kultahammas

Inna Patrakova (s. 1970) on Suomeen 1998 Venäjältä muuttanut mainosgraafikko joka on kirjoittanut kolme romaania: Tulkki, Naapurit ja Kultahammas (2012). Teoksissaan hän ironisoi suomalaisten ja venäläisten stereotypioita.

Teoksessa fiktiivinen bussilastillinen venäläisiä matkustaa 1990-luvun loppupuolella Vapun seutuvilla Suomeen. Matkan kuvaus alkaa Venäjän puolelta ja kirjan pääpaino onkin reissun ensimmäisissä päivissä. Turistiryhmän matka ei suju kuten matkaopas toivoisi vaan erilaisia kommelluksia sattuu ryhmäläisten matkaan.

Vappuna oppaiden ja kuljettajien työ hirveän hankalaa. Liikenne on suljettu milloin mistäkin, ja juopuneiden ja asiattomien suomalaisten määrä kasvaa sadalla prosentilla.
Mutta turisteille se sopii. He sulautuvat hanakasti juhlaväkeen, ostavat ilmapalloja, paukkupanoksia ja serpentiinejä auttaen tekemään pääkaupungista vielä kauniimman ja talonmiesten työstä antoisamman.

Lukupiiriläiset pitivät tätä teosta nopealukuisena, osin viihdyttävänä mutta pinnallisena. Teos ei oikein sopinut heidän mielestään syksyn 2015 lukupiirin “Villi itä?” teemaan. Ehkä teoksen voi nähdä juuri kyseenalaistavana teoksena – onko idässä villeyttä tai kenen näkökulmasta villiyttä arvioidaan?

-Kaisa

kultahammas

Kansi: Kirjasampo.fi