Samuel Bjørk: Yölintu

Lukupiirin dekkarisarjan viimeinen opus oli norjalaisen Samuel Bjørkin Yölintu. Yölintu on Bjørkin toinen dekkari, jossa rikostutkija Holger Munch ja hänen työparinsa Mia Krüger ratkovat karmivia murhia. Tässä tarinassa tutkitaan rituaalimurhaa.

Metsässä makasi alaston tyttö.
Höyheniä ympärillään.
Valkoinen lilja suussa.

Elämä on murjonut kirjan päähenkilöitä. Munch yrittää toipua 10 vuotta vanhasta avioerosta, polttaa ketjussa ja syö rasvaista ruokaa. Lääkärin kiellosta huolimatta. Poliisin virasta tasapainottomuuden vuoksi pidätetty Krüger ei edes yritä toipua kaksossisarensa kuolemasta. Hän on kuitenkin rikostutkijana ylivoimainen, ja Much saa ujutettua hänet työparikseen Yölintu-dekkarin murhien selvittämiseen.

Tarinassa liikutaan eri ajoissa ja jopa eri mantereilla. Henkilögalleria on runsas. Lukupiiriläisten mielestä jopa liian runsas. Lukija saa arvuutella pitkin kirjaa kenen karua lapsuutta takautumissa kuvataan. Vaihtoehtoja riittää!

Yölinnun kieli ilahdutti. Hyvä käännös onkin tarpeen, kun lukijan eteen vyörytetään henkilöitä, tapahtumia ja yksityiskohtia. Loputtomasti yksityiskohtia. Välillä tuntuu, että murhia on ratkomassa ihan liikaa poliiseja ja itse tarinakin kimpoilee liian moneen suuntaan. Silti ‒ tai ehkä juuri siksi ‒Yölintu pitää otteessaan.

Kirja on kuin ikkuna pahaan maailmaan. Siinä kuvataan hyvin nettimaailman raadollisempaa puolta, joka saattaa unohtua kissavideoita katsellessa. Pimeän verkon kätköissä tapahtuu hirveyksiä.

Hirveyksistä huolimatta lukupiiri suosittelee Yölintua. Tylsää hetkeä ei ole.

Kirjailijanimi Samuel Bjørkin takana on norjalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja muusikko Frode Sander Øien. Hän on kirjoittanut omalla nimellään näytelmiä sekä julkaissut kaksi romaania ja kuusi musiikkialbumia.

PS. Kirjan kannessa on kuva pöllöstä, ja kirjan nimi norjaksi on Uglen eli pöllö. Lukupiirissä pohdittiin pöllön symboliikkaa. Pöllöä pidetään usein viisauden symbolina. Mutta monissa kulttuureissa pöllöä on pidetty kuoleman lintuna, mikä sopii kirjan teemaan kuin nokka pöllön kasvoihin.

-Anne

kuva: librarything.com

Maanpäällisiä unelmia & Joutsen

Käsittelimme lukupiirissä poikkeuksellisesti kahta kirjaa yhtä aikaa. Kyseessä olivat Einar Már Guðmundssonin Maanpäällisiä unelmia (Draumur á jörðu, ilm. 2000, suom. 2004) sekä Guðbergur Bergssonin Joutsen (Svanurinn, ilm. 1991, suom. 2001). Islantilainen kirjallisuus ei ollut juurikaan lukupiiriläisille entuudestaan tuttua lukuun ottamatta nobelisti Halldór Laxnessia, joten kirjoihin tartuttiin avoimin mielin ja kiinnostuneina.

Maanpäällisiä unelmia kertoo 1900-luvun alun Islannista, jossa köyhyys on tosiasia ja huutolaisuus joillekin ainoa keino selvitä hengissä. Lukupiiri piti kirjailijan tavasta kietoa yhden perheen tarinan ympärille Islannin historiaa, yhteiskunnallisia oloja sekä kansanperinnettä ja kertoa se tarina kauniilla runollisella kielellä ja vielä niin, että rankkojen aiheiden mukana on kuitenkin myös lämpöä. Tarinan ei-kronologinen kerronta sekä vaikeahkot islantilaiset nimet tosin hiukan hankaloittivat lukemista. Kirjasta löytyi myös yhtymäkohtia nykyaikaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä Suomen historiaan. Sekä Suomessa että Islannissa (ja muissa pohjoismaissa) on noustu 1900-luvulla köyhyydestä ja rakennettu hyvinvointivaltio, jotta köyhyyteen ei tarvitsisi enää palata. Kirjassa kuvattu tuberkuloosiepidemia ja keuhkotautiparantola olivat aikoinaan tuttuja myös Suomessa ja nykyään pelätään jo tuberkuloosin uutta aaltoa.

emg

Kuva: Kirjasampo.fi

Joutsen oli kirjoista helppolukuisempi muttei mieluisampi. Kirjassa nimettömäksi jäävä 9-vuotias tyttö lähetetään kesäksi maaseudulle rangaistukseksi myymälänäpistyksistä. Maaseutu ja sen ihmiset näyttäytyvät kirjassa epämiellyttävinä ja jopa groteskeina. Tyttö joutuu näkemään asioita, joita ei osaa käsitellä. Osa lukupiiriläisistä koki, että kirjailija on osannut asettua lapsen asemaan kuvatessaan tapahtumia, osa koki vahvasti päinvastoin. Perheen teini-ikäinen tytär on raskaana ja hankkiutuu lapsesta eroon, perheessä työskentelevä renki on irstas ja jopa häiritsee tyttöä seksuaalisesti. Perheen isä kohtelee tyttöä kuin aikuista ja antaa tälle tehtäviä, joista 9-vuotiaan olisi kovin vaikea selviytyä. Kirjailija löytää sentään jotain humoristisia piirteitä maalaiselämästä sekä kuvaa islantilaista luontoa hienosti, mutta kirjan yleistunnelma on ahdistunut ja ankea. Kirjan arvoituksellinen loppuratkaisu antaa lukijalle mahdollisuuden päättää kuinka tytön lopulta käy.

gb

Kuva: Kirjasampo.fi

Einar Már Guðmundsson on yksi Islannin tunnetuimmista kirjailijoista. Häneltä on suomennettu yhteensä viisi teosta. Maanpäällisiä unelmia on itsenäinen osa trilogiasta, jonka ensimmäinen osa Jalanjäljet taivaalla (Fótspór á himnum, ilm. 1997, suom. 1999). Viimeistä osaa Nafnlausir vegir (ilm. 2002) ei ole suomennettu.  Guðbergur Bergssonilta ei ole suomennettu ainakaan toistaiseksi muita teoksia kuin Joutsen. Myös  Guðbergur on tuottelias ja palkittu kirjailija ja hänen romaaninsa Tómas Jónsson, metsölubók (1966) katsotaan olevan ensimmäinen islantilainen modernistinen romaani.

Lisätietoa islantilaisista kirjailijoista englanniksi löytyy esim. literature.is -sivustolta.

-Heidi

 

 

Herta Müller: Matala maa

Suomenkielisen lukupiirin teemana on tänä syksynä Villi Itä?. Teeman puitteissa järjestetään Itä-Uudenmaan kirjastoissa Venäjään liittyviä esitelmiä ja tilaisuuksia. Koska lukupiirillä oli Venäjä-teema jo aiemmin, päätimme laajentaa teemaa Itä-Eurooppaan. Lukupiirin käsittelyssä oli ensimmäiseksi romanialainen teos, Herta Müllerin Matala maa. Müller voitti kirjallisuuden Nobelin vuonna 2009. Müller on teoksissaan kuvannut Ceaușescun ajan sortoa sekä vähemmistön asemaa. Kirjailija itse kuuluu Romanian saksankieliseen vähemmistöön, jota muiden vähemmistöjen ohella sorrettiin kommunistisessa Romaniassa. Esikoisteos Matala maa (Niederungen, julk. sensuroituna 1982, kokonaisuudessaan 1984) sisältää omaelämäkerrallisia elementtejä lapsuudesta pienessä kyläyhteisössä Romanian maaseudulla. Teos koostuu lyhyistä novelleista sekä pidemmästä niminovellista.

Osa lukupiiriläisistä piti kirjasta, osa ei. Mutta kaikki osasivat arvostaa kirjailijan kieltä. Müller kirjoittaa ajoittain vaikeasti luettavaa tiivistä tekstiä, paljon asiaa vähin sanoin. Samalla kieli on kuitenkin hyvin runollista. Matalan maan vire on synkkä. Nuori tyttö tarkastelee ankeaa perhettään ja yhteisöään tarkoin silmin. Elämä maaseudulla on raskasta. Moni lukija löysi 50- ja 60-luvun maaseudun kuvauksesta yhtymäkohtia suomalaisen maaseudun arkeen. Elämä oli karua ja työtä oli paljon. Työnteosta huolimatta kärsittiin puutetta, ainakin materiasta. Müllerin kirjassa kärsitään myös tunteiden puutteesta, lämpö ja rakkaus loistavat poissaolollaan. Toivottomuus on läsnä koko ajan, ihmiset yrittävät selviytyä päivästä päivään, joten tunteiluun ei ole varaa eikä aikaa. Lukupiiriläiset löysivät teoksesta myös pikimustaa huumoria, esim. novelli Äiti, isä ja pikkuinen on sarkastinen kuvaus siitä kuinka lomamatkan todellisuus ei vastaa postikorttiin kirjattua kuvausta.

Teoksessa on löydettävissä Kafkan vaikutteet sekä groteskin perinne, joka näkyy mm. kielikuvissa, joissa vajotaan, luisutaan tai imetään jonnekin. Novelleissa myös siivotaan koko ajan. Kun oma elämä ei muuten ole millään tavalla hallittavissa, siivoamisella yritetään saada jotain järjestystä kaaokseen. Koko teoksen voi lukea kuvauksena kommunismin ja diktatuurin perusluonteesta, jota määrittävät kyynisyys, tekopyhyys sekä toivottomuus.

Ceaușescun ajan Romaniasta kiinnostuneet voivat Herta Müllerin kirjojen lisäksi tutustua romanialaisen Cristian Mungiun elokuviin kuten 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää. Groteskeista novelleista pitäville voi suositella esim. Bruno Schulzin Krokotiilikujaa.

-Heidi

Kuva: Kirjasampo.fi

Kuva: Kirjasampo.fi

Tytti Parras: Pieni hyvinkasvatettu tyttö

Lukupiirin kevätkaudella teemana ovat unohdetut suomalaiset naiskirjailijat. Tytti Parras sopii tähän teemaan, sillä hänen viimeisin julkaistu teoksensa Vieras on vuodelta 1992 eikä kirjailijan myöhemmistä liikkeistä ole havaintoja. 1960- ja 70 -luvuilla sen sijaan Parras esiintyi enemmänkin julkisuudessa, esikoisteos Jojo (1968) oli suuri tapaus ja kirja voitti J. H. Erkon palkinnon.

Parraksen neljäs romaani Pieni hyvinkasvatettu tyttö (1978) voitti Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon. Teos on omaelämäkerrallinen(?) tarina Anu-tytön kasvamisesta 50-lukulaisessa kaksikielisessä porvarisperheessä. Takaumissa Anu muistelee oma lapsuuttaan ja nuoruuttaan, nykyhetkessä nuorena aikuisena hän palaa perheenjäseniensä luo ottamaan selkoa menneisyydestään.

Pieni hyvinkasvatettu tyttö -romaanin teemoista nousevat esiin valheellisuus ja teeskentely. Anu muistelee keskiluokkaisen elämäntavan vaatimaa puhtoista julkisivua, jossa mitään epäkohtaa tai tabua (alkoholismi, aviorikos jne.) ei saa sanoa ääneen ja jossa tunteet on piilotettava. Sitä, mitä ei sanota, ei ole olemassa. Naisen seksuaalisuus vielä 50-luvun keskiluokalle oli suuri kauhistus, jonka olemassaolo oli kiellettävä tai piiloteltava. Romaanissa Anun äiti joutuu kieltämään seksuaalisuuden itseltään ja muilta naisilta, mutta joutuu hiljaa hyväksymään miehensä ja poikiensa seksuaaliset seikkailut. Mutta 60-luvun seksuaalinen vapautuminen ja naisen aseman muutos on tulossa. Anulle vanhat moraalikoodistot eivät enää olekaan voimassa. Keskiluokan hillitty ja sisäänlämpiävä pysähtyneisyys tulee tiensä päähän.

Lukupiirissä romaanin rakennetta ja takaumia kehuttiin, toisaalta sen tajunnanvirta koettiin välillä myös vaikeaselkoiseksi. Parras käyttää paljon luontevaa dialogia sekä uusia kielikuvia ja sanoja muttei kuvaa tunteita syvällisesti, mikä koettiin puutteeksi.

Parras koettiin tietyn sukupolven kirjailijaksi, joka oli tärkeä omana aikanaan 60- ja 70-luvun murroskausina, muttei kohoa klassikon asemaan enää nykypäivänä. Lukupiiriläiset tunnistivat teoksesta paljon tuttua tapakuvausta ja omakohtaisesti koettua historiaa, mutta arvelivat, ettei teos avaudu enää nuoremmille lukijoille.

Tietoja kirjailijasta löytyy lyhyesti Elias-kirjailijat tietokannasta.

-Heidi

Kuvalähde: Kirjasampo.fi

Kuvalähde: Kirjasampo.fi