Jari Järvelä: Se ken tulee viimeiseksi

Kymmenen suomalaista on valittu mukaan kilpailuun, jossa tavoitteena on kulkea läpi kahdessa viikossa Korsikan saarella sijaitseva GR20, Euroopan vaikein vaellusreitti. Kannustimena on kilpailun voittajalle luvattu suuri summa rahaa, ja jokaisella osallistujista on omat syynsä havitella tätä palkintoa. Patikointiretki kuitenkin muuttuu pian todelliseksi selviytymistaisteluksi. Reitillä alkaa tapahtua selittämättömiä kuolemantapauksia ja kilpakumppaneiden kesken alkaa olla enenevissä määrin epäluottamusta. Lisäksi heidän kiusanaan ovat vihamielisesti käyttäytyvät paikalliset vuoristolaiset.

Kirja on Jari Järvelän neljäs jännityskirja. Järvelä on kirjoittanut paljon muutakin, mutta hallitsee myös tiivistunnelmaisen kerronnan ja tarinankuljetuksen hienosti. Se ken tulee viimeiseksi perustuu Järvelän omaan vaelluskokemukseen tällä samalla reitillä, jonka hän suoritti teini-ikäisen poikansa kanssa ilman aikaisempaa kokemusta vaeltamisesta. Hän kirjoitti retkestään pitkän artikkelin Suomen Kuvalehteen, ja osa sen sisällöstä on siirretty suoraan tähän kirjaan. Järvelä kertoo, että joillakin romaanin henkilöistä on esikuvansa todellisissa ihmisissä, joita he poikansa kanssa tapasivat vaelluksen varrella. Artikkeli on luettavissa internetissä.

Lukupiiriläisten mielestä kirjan tarina oli intensiivinen ja teksti hykerryttävää, mustaa huumoria sekä taitavaa miljöön kuvausta sisältävää. Henkilökuvausta kiiteltiin myös moniulotteiseksi, ja retkeläisten kohtaloista oltiin väkisinkin kiinnostuneita, vaikka osa heistä koettiin todella ärsyttäviksi. Tarinaa myös pidettiin osittain epäuskottavana, mutta toisaalta se voi olla kirjailijan tietoinen valinta: sen verran reippaasti reviteltiin epämiellyttävillä yksityiskohdilla ja käänteillä. Ikään kuin kirjailija olisi pitänyt kieroutuneella tavalla hauskaa henkilöidensä kustannuksella. Kaikki piiriläiset eivät pitäneet kirjasta osittain edellämainituista syistä.

Kertomuksen taustalla havaittiin myös syvempiä teemoja. Tarina vertautuu melko suoraan nykyään muodissa olevaan tosi TV- tai pelimaailmaan, jossa vahvin selviää ja muut putoavat pois. Jossain määrin tämä mentaliteetti kuvastaa nykyajan menoa laajemminkin. Yksilön vastuuta omasta pärjäämisestään jopa muiden kustannuksella korostetaan eikä ahneutta ja itsekkyyttä nähdä välttämättä ei-toivottavana luonteenpiirteenä. Järvelä on vain vienyt nämä ilmiöt astetta pidemmälle tarinassaan.

Kirjassa nähtiin kulkevan mukana myös ajatus siitä, että meissä jokaisessa asuu potentiaalinen raakalainen ja tappaja, joka oikeissa olosuhteissa voi aktivoitua. Sivistyksen pintakerros voi olla yllättävän ohut ja helposti pois raaputettavissa. Piiriläiset kertoilivat myös omista vaelluskokemuksistaan, mikä oli hyvin kiintoisaa. Harva kuitenkaan tällä kertaa silmin nähden innostui ajatuksesta lähteä seuraavaksi kokeilemaan GR20:tä…

-Tetta

Kuva: Kirjasampo.fi

Salman Rushdie: Saatanalliset säkeet (1988)

Mitäpä arvelette Al-Latista ja Al-Uzzasta, sekä Manatista, kolmannesta ja viimeisestä? Nämä ovat yleviä joutsenia, joiden esirukousta voi toivoa.”

Kevätkauden 2018 lukupiirien teemana on kielletyt kirjat. Aloitimme komeasti Salman Rushdien Saatanallisilla säkeillä, jonka lukemista voidaan pitää sananvapaustekona.

Saatanalliset säkeet nostatti ilmestyessään vanhoillisissa muslimipiireissä suuria protesteja, ja Iranin johtaja ajatollah Ruhollah Khomeini julisti Rushdielle kuolemantuomion. Fatwan julistaminen johti siihen, että mm. kustantajia ja kirjakauppiaita kohtaan hyökättiin väkivaltaisesti ja jotkut jopa menettivät henkensä. Fundamentalistiset muslimit näkivät teoksessa vakavaa jumalanpilkkaa, profeetta Muhammedin ja hänen lähipiirinsä, koraanin sekä koko islaminuskon rienaamista. Rushdie itse totesi, että kirja oli maallisen ihmisen yritys ymmärtää uskonnollista henkeä, eikä se missään nimessä ole vihamielinen uskoa kohtaan.

Kirja jäi kesken monelta piiriläiseltä. Todettiin, että vaatii yllättävän paljon aikaa ja keskittymistä lukea se kokonaan. Teos koettiin melko sekavaksi, oli monia erillisiä tarinoita, joiden henkilöillä oli samoja nimiä. Myös tarinan punaista lankaa oli vaikea löytää, kirjassa oli paljon erilaisia teemoja eikä niitä vedetty varsinaisesti yhteen. Eräs piiriläinen huomioi, että kirjasta olisi voinut tehdä myös novellikokoelman, onhan Rushdie kirjoittanut niitäkin ansiokkaasti. Ehkä osa piiriläisistä tarttuukin Rushdien muihin teoksiin, tarinaniskentä oli kuitenkin sen verran vakuuttavaa.

Toisaalta oltiin myös tyytyväisiä siitä, että kirja oli valittu lukupiirikirjaksi, koska muuten siihen ei olisi ehkä koskaan tullut tartuttua. Siinä oli kiehtovia osioita, vähäeleistä huumoria, mielikuvituksen lentoa, maagista realismia ja symboliikkaa. Yksi keskeisistä teemoista oli hyvän ja pahan välinen taistelu, mutta piiriläisille jäi hieman epäselväksi, mihin siinä päädyttiin vai päädyttiinkö mihinkään. Toinen selvästi erottuva teema oli maahanmuuttajan näkökulma tämän yrittäessä luovia uudessa elinympäristössään, ja ne haasteet, joita tällaisessa tilanteessa voi kohdata niin oman päänsä sisällä kuin yhteiskunnankin taholta. Todettiin myös, että Rushdien täytyy olla monipuolisesti sivistynyt ihminen, jolla on valtavasti tietoa ja näkemystä voidakseen kirjoittaa tällaista tekstiä.

Islamilaisen kulttuurin heikko tuntemus epäilemättä vaikeutti tarinoiden avautumista. Allekirjoittaneella tämä havainto aiheutti halun perehtyä aiheeseen entistä paremmin, onhan se myös mitä ajankohtaisin asia. Ajankohtaisuutta nähtiin myös kirjan väkivaltaisissa tapahtumissa joiden kautta keskustelu sivusi myös vuoden 1918 tapahtumia Suomessa. Myös nykyään meillä on paljon vahingollisia stereotypioita kulttuureista ja ihmisryhmistä, joita emme tunne hyvin.

Islamista ja muslimeista puhuttaessa helposti unohtuu, että kyseessä on valtavan suuri joukko erilaisia ihmisiä, erilaisia yhteiskuntajärjestelmiä, erilaisia tapoja olla muslimi ihan samalla tavalla, kuin on lukemattomia erilaisia tapoja olla kristitty tai elää uskonnottomana kristityssä valtiossa. Tiedotusvälineiden välittämä kuva islamista ja muslimeista on täysin vääristynyt keskittyessään uutisoimaan vain negatiivisista asioista ja väkivallasta. Tällöin niin syyt ja seuraukset kuin myös se valtava enemmistö muslimeja, jotka elävät omaa elämäänsä kuin kuka tahansa meistä jäävät pimentoon. Tämä on omiaan kasvattamaan ennakkoluuloja ja vihaa muslimeita kohtaan, mikä itse asiassa sataa suoraan väkivaltaisten tahojen laariin oli kyse sitten muslimi- tai äärioikeistoterrorismista.

Jos islamin usko ja sen ajankohtaiset ilmiöt kiinnostavat, annan kirjallisuusvinkiksi Jaakko Hämeen-Anttilan tietokirjan, Uusi islamin käsikirja (2017). Se on yleistajuinen, helposti omaksuttava teos ja antaa hyvät edellytykset oppia tarkastelemaan islamia monipuolisesti sekä suhteuttamaan tällä hetkellä paljon puhuttavia ilmiöitä maailmanhistorialliseen kontekstiinsa. Suuri osa ennakkoluuloista ja peloista johtuu tietämättömyydestä. Meillä on tapana tarkastella asioita hyvin kapea-alaisesti omasta eurosentrisestä näkökulmastamme ja pitää itseämme ja kulttuuriamme jotenkin ylivertaisen hyvänä, vaikka sille ei todellisuudessa olisikaan perusteita.

 

-Tetta Saatanalliset sakeet

kuva: Kirjasampo.fi

Vigdis Grimsdottir: Kannastie 7

Kannastie 7:n tapahtumat sijoittuvat yhden päivän ajalle jonnekin 1970-80 –luvulle Reykjavikiin. Kertomus alkaa aamusta, jolloin päähenkilö Fridan koira kuolee, ja päättyy iltaan, jolloin koira haudataan. Mukana on myös takaumia päähenkilöiden, niin elävien kuin kuolleiden, menneisyydestä, lähinnä 1930-luvulta. Kirjan rakenne on hyppelyä eri aikatasojen välillä, minkä osa lukupiiriläisistä koki sekavaksi. Joku oli kyllä myös nauttinut rakenteen taiturimaisuudesta. Kirja vaati eittämättä keskittymistä, ja monella oli ollut vaikeuksia pysyä perillä siitä, kuka henkilöistä on kuka saati kuuluuko tämä eläviin vai kuolleisiin. Tarina kuitenkin palkitsi keskittyneen lukijan, ja kirjan lopussa langat vedettiin yhteen.

Kannastiessä nousi voimakkaasti esiin tuonpuoleisen läsnäolo. Vainajat seikkailivat kirjan lähes joka sivulla. Päähenkilö Frida oli ”selvänäköinen” nuori tyttö, jolla oli seuranaan paitsi kuollut pikkuveljensä ja isovanhempansa, myös Kannastie 7:n talossa asuneita muita edesmenneitä. He olivat innokkaita keskustelemaan ja kommentoimaan vähän joka asiaa. Vainajia ei myöskään kuvattu millään tavoin pelottavina, vaan sympaattisina ja välillä vain hiukan tungettelevina hahmoina.

Piiriläiset tulkitsivat vainajien läsnäoloa mm. siten, että selvittämättömät asiat pitivät kuolleita edelleen kiinni tämänpuoleisessa. Osa vainajista koki, että heidät oli ymmärretty väärin. Kirjan yksi keskeisistä teemoista olikin ihmisten elämät ja niistä kerrottujen tarinat, ja näkökulman merkitys tarinoissa. Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää. Kertojan näkökulma vaikuttaa aina siihen, mitä nähdään ja näytetään, ja mitä jätetään sanomatta. Osa vainajista halusikin tuoda kiihkeästi oman näkökulmansa salaperäisen Runoilijan tekemiin muistiinpanoihin, jotta totuus ei jäisi yksipuoliseksi. Kuolleen läheisen, myös koiran, läsnäolo tuo myös helpotusta suruun ja menetyksen tunteisiin.

Naiset nousivat tarinassa keskeiseen osaan. Miesten karatessa kotoa tai harrastaessa jatkuvia syrjähyppyjä monen naisen osa tuntui olevan pitää arkielämää kasassa ja kestää. Keskustelua piiriläisissä aiheutti varsinkin Fridan äidin loputon ymmärrys huikentelevaista ja perheensä hylkäävää miestään kohtaan. Piiriläiset arvelivat, että se selittyi osittain vaimon kyvyllä ymmärtää miehen ankea menneisyys ja että muulla tavoin hän ei voisikaan olla. On mentävä niillä mitä on. Ilmeisesti perheellinen nainen ei kuitenkaan olisi voinut käyttäytyä yhtä vapaasti kuin mies. Vahvan ja uhrautuvan naisen käsite on toki tuttu meille suomalaisillekin, kuten varmaan se on kaikkialla maailmassa. Naiset luovat myös itse omia tapojaan selviytyä elämästä ja saada siihen mielekkyyttä.

Kirja näytti myös välillä riipaisevallakin tavalla, miten lapsen kuolema vaikuttaa peruuttamattomasti ihmisen ja hänen lähipiirinsä elämään. Kuolema voi laukaista vääjäämättömän tapahtumasarjan, joka johtaa lukkiutuneeseen tilanteeseen, josta ei tunnu olevan poispääsyä. Jäljellejääneen elämä menee tavallaan lopullisesti pilalle. Kirjassa käsiteltiin kuitenkin myös anteeksiannon mahdollisuutta tilanteissa, joissa anteeksi antaminen voi olla lähes mahdotonta.

Kirjasta nousi esiin myös melko mutkaton suhtautuminen seksuaalisuuteen, joka poikkeaa esimerkiksi meidän suomalaisten kokemuksista vielä joitakin vuosikymmeniä sitten. Seksuaalisuus on pitkään nähty meillä häpeällisenä asiana, johon on vaikuttanut ennen kaikkea luterilaisen kirkon ja erilaisten herätysliikkeiden suhtautuminen seksiin syntinä. On tietysti vaikea sanoa, onko kirjan mutkaton suhtautuminen seksuaalisuuteen enemmän kirjailijan omasta suhtautumisesta lähtöisin, vai heijastaako se myös Reykjavikissa 1970-80 –luvuilla eläneiden ihmisten maailmankuvaa yleisemminkin.

Kolmas islantilainen kirja sai monen piiriläisen näkemään yhtymäkohtia kevään lukupiireissä luetuissa kirjoissa. Sellaisia ovat mm. asioista vaikeneminen, salaisuudet, henkimaailman vaikutus tämänpuoleiseen ja ankeat elinolot, mutta myös tietynlainen lämpö, joka tarinoista välittyy. Pidettiin hyvänä sitä, että lukupiiri antaa sysäyksen lukea tällaistakin kirjallisuutta, joka muuten voisi helposti jäädä huomioimatta.

-Tetta

kannastie7

Kuva: Kirjasampo.fi

Tove Jansson: Aurinkokaupunki

Tove Jansson -syksyn aloitti vuonna 1974 ilmestynyt Aurinkokaupunki. Tänä syksynä Toveen perehdytään peräti kahden suomenkielisen lukupiirin voimin. Molemmissa luetaan kuitenkin samat kirjat. Aurinkokaupunki jakoi lukupiiriläisten mielipiteitä. Osa koki teoksen aiheen epämiellyttäväksi ja kirjaan tarttuminen oli vaikeaa. Useimpien mielestä lukukokemus oli kuitenkin palkitseva.

Aurinkokaupunki on kertomus Floridan pikkukaupungissa sijaitsevan vanhusten yhteisön elämästä. Merkittäviä teemoja ovat vanhuus ja kuoleman väistämätön lähestyminen, mutta myös elämä ja rakkaus. Suuria ja ikuisia aiheita siis käsitellään. Toven ja Tuulikki Pietilän suuri maailmanympärysmatka ja Floridan vierailu sekä Toven äidin kuolema ovat vaikuttaneet Aurinkokaupunki -teokseen. Aikalaiset eivät romaania löytäneet eikä siitä koskaan tullut myyntimenestystä, koska ero aiempiin teoksiin oli suuri. Aurinkokaupunki on täynnä ristiriitaisia ja erikoisia tyyppejä, joita Tove kuvaa sekä lempeästi että ironisesti mustalla huumorilla höystettynä. Romaanissa ei ole varsinaisesti juonta vaan siinä kerrotaan kappale lukuisten vanhusten elämästä kuvaten sekä hyviä että huonoja hetkiä. Vanhuutta ei kuvata yksinomaan seesteisenä aikana eikä vanhuus tuo kaikille mukanaan viisautta. Tove kirjoittaa ymmärtäen ihmisen epätäydellisyyttä. Monille kirjan lukeminen sai ajattelemaan omaa vanhenemistaan ja tulevaisuuttaan. Vanhuksista (vai pitäisikö nykyään sanoa senioreista) puhutaan nykyajan mediassa kovin yksipuolisesti hoitoa tarvitsevina potilaina eikä vanhuksista juuri kaunokirjallisuudessakaan kirjoiteta. Aurinkokaupunki on tässä poikkeus. Myös viime vuonna ilmestynyt huippusuosittu Minna Lindgrenin romaani Kuolema Ehtoolehdossa ja jatko-osa Ehtoolehdon pakolaiset laventavat kuvaa vanhuudesta ja vanhuksista.

 

Kuvalähde: Kirjasampo

Kuvalähde: Kirjasampo

Ljudmila Ulitskaja: Iloiset hautajaiset

Venäjä-teema aloitettiin lukupiirissä Iloisilla hautajaisilla (ilm. alkukielellä 1999, ens. suomennos 2002). Ljudmila Ulitskaja on yksi maansa tunnetuimmista nykykirjailijoista ja suomennoksiakin on useampia. Iloiset hautajaiset -romaani sijoittuu 90-luvun New Yorkissa asuvaan venäläiseen siirtolaisyhteisöön, jonka keskuksena on kuolemansairas taiteilija Alik. Hän kerännyt ympärille hovin, joka pitää alati seuraa kuolevalle miehelle. Varsinkin naisia Alik iloluontoisena miehenä viehättää erityisesti. Lukupiiriä taas miellytti kirjassa ns. venäläisen kansanluonteen kuvaus, johon kuuluvat suurpiirteisyys, anteliaisuus ja yhteisöllisyys. Kuolemassakaan ihmistä ei jätetä yksin. Varsinkin uudessa maassa siirtolaisyhteisön läheisyys on ymmärrettävää. Naisten elämän kuvaajana tunnettu Ulitskaja kuvailee Alikin naisia herkullisesti, mutta itse Alik jää aika pinnalliseksi tyypiksi. Ulitskajan hahmojen elämä on huoletonta, jopa joskus haahuilua, mutta vaikeuksista aina jotenkin selvitään. Ja kuoleman saapuessa järjestetään iloiset hautajaiset, koska halutaan kunnioittaa ja juhlistaa vainajan elämää eikä surra liikoja. Venäläisen kirjallisuuden ystävien iloksi tänä keväänä ilmestyy Siltalan kustantamana Ulitskajalta uusi suomennos Vihreän teltan alla.

Kansikuva vuoden 2012 painoksesta, kuvalähde Kirjasampo.fi

Kansikuva vuoden 2012 painoksesta, kuvalähde Kirjasampo.fi