Salman Rushdie: Saatanalliset säkeet (1988)

Mitäpä arvelette Al-Latista ja Al-Uzzasta, sekä Manatista, kolmannesta ja viimeisestä? Nämä ovat yleviä joutsenia, joiden esirukousta voi toivoa.”

Kevätkauden 2018 lukupiirien teemana on kielletyt kirjat. Aloitimme komeasti Salman Rushdien Saatanallisilla säkeillä, jonka lukemista voidaan pitää sananvapaustekona.

Saatanalliset säkeet nostatti ilmestyessään vanhoillisissa muslimipiireissä suuria protesteja, ja Iranin johtaja ajatollah Ruhollah Khomeini julisti Rushdielle kuolemantuomion. Fatwan julistaminen johti siihen, että mm. kustantajia ja kirjakauppiaita kohtaan hyökättiin väkivaltaisesti ja jotkut jopa menettivät henkensä. Fundamentalistiset muslimit näkivät teoksessa vakavaa jumalanpilkkaa, profeetta Muhammedin ja hänen lähipiirinsä, koraanin sekä koko islaminuskon rienaamista. Rushdie itse totesi, että kirja oli maallisen ihmisen yritys ymmärtää uskonnollista henkeä, eikä se missään nimessä ole vihamielinen uskoa kohtaan.

Kirja jäi kesken monelta piiriläiseltä. Todettiin, että vaatii yllättävän paljon aikaa ja keskittymistä lukea se kokonaan. Teos koettiin melko sekavaksi, oli monia erillisiä tarinoita, joiden henkilöillä oli samoja nimiä. Myös tarinan punaista lankaa oli vaikea löytää, kirjassa oli paljon erilaisia teemoja eikä niitä vedetty varsinaisesti yhteen. Eräs piiriläinen huomioi, että kirjasta olisi voinut tehdä myös novellikokoelman, onhan Rushdie kirjoittanut niitäkin ansiokkaasti. Ehkä osa piiriläisistä tarttuukin Rushdien muihin teoksiin, tarinaniskentä oli kuitenkin sen verran vakuuttavaa.

Toisaalta oltiin myös tyytyväisiä siitä, että kirja oli valittu lukupiirikirjaksi, koska muuten siihen ei olisi ehkä koskaan tullut tartuttua. Siinä oli kiehtovia osioita, vähäeleistä huumoria, mielikuvituksen lentoa, maagista realismia ja symboliikkaa. Yksi keskeisistä teemoista oli hyvän ja pahan välinen taistelu, mutta piiriläisille jäi hieman epäselväksi, mihin siinä päädyttiin vai päädyttiinkö mihinkään. Toinen selvästi erottuva teema oli maahanmuuttajan näkökulma tämän yrittäessä luovia uudessa elinympäristössään, ja ne haasteet, joita tällaisessa tilanteessa voi kohdata niin oman päänsä sisällä kuin yhteiskunnankin taholta. Todettiin myös, että Rushdien täytyy olla monipuolisesti sivistynyt ihminen, jolla on valtavasti tietoa ja näkemystä voidakseen kirjoittaa tällaista tekstiä.

Islamilaisen kulttuurin heikko tuntemus epäilemättä vaikeutti tarinoiden avautumista. Allekirjoittaneella tämä havainto aiheutti halun perehtyä aiheeseen entistä paremmin, onhan se myös mitä ajankohtaisin asia. Ajankohtaisuutta nähtiin myös kirjan väkivaltaisissa tapahtumissa joiden kautta keskustelu sivusi myös vuoden 1918 tapahtumia Suomessa. Myös nykyään meillä on paljon vahingollisia stereotypioita kulttuureista ja ihmisryhmistä, joita emme tunne hyvin.

Islamista ja muslimeista puhuttaessa helposti unohtuu, että kyseessä on valtavan suuri joukko erilaisia ihmisiä, erilaisia yhteiskuntajärjestelmiä, erilaisia tapoja olla muslimi ihan samalla tavalla, kuin on lukemattomia erilaisia tapoja olla kristitty tai elää uskonnottomana kristityssä valtiossa. Tiedotusvälineiden välittämä kuva islamista ja muslimeista on täysin vääristynyt keskittyessään uutisoimaan vain negatiivisista asioista ja väkivallasta. Tällöin niin syyt ja seuraukset kuin myös se valtava enemmistö muslimeja, jotka elävät omaa elämäänsä kuin kuka tahansa meistä jäävät pimentoon. Tämä on omiaan kasvattamaan ennakkoluuloja ja vihaa muslimeita kohtaan, mikä itse asiassa sataa suoraan väkivaltaisten tahojen laariin oli kyse sitten muslimi- tai äärioikeistoterrorismista.

Jos islamin usko ja sen ajankohtaiset ilmiöt kiinnostavat, annan kirjallisuusvinkiksi Jaakko Hämeen-Anttilan tietokirjan, Uusi islamin käsikirja (2017). Se on yleistajuinen, helposti omaksuttava teos ja antaa hyvät edellytykset oppia tarkastelemaan islamia monipuolisesti sekä suhteuttamaan tällä hetkellä paljon puhuttavia ilmiöitä maailmanhistorialliseen kontekstiinsa. Suuri osa ennakkoluuloista ja peloista johtuu tietämättömyydestä. Meillä on tapana tarkastella asioita hyvin kapea-alaisesti omasta eurosentrisestä näkökulmastamme ja pitää itseämme ja kulttuuriamme jotenkin ylivertaisen hyvänä, vaikka sille ei todellisuudessa olisikaan perusteita.

 

-Tetta Saatanalliset sakeet

kuva: Kirjasampo.fi

Mainokset

Sisko Istanmäki: Sisarteni elämät

Kevään lukupiirin teemana on Suomi 100 ja ensimmäisenä kirjana luettiin Sisko Istanmäen vuonna 2004 julkaistu romaani Sisarteni elämät. Kolmen sisaren elämät kulkevat eri teitä, sattuman ja valintojen seurauksena. Lähtökohdat elämälle ovat Pohjanmaan maaseudulla köyhässä perheessä, jossa menneisyyden salaisuudet, syyllisyys ja katkeruus ovat alati läsnä. Vanhin siskoista, Siviä, haluaa olla selviytyjä. Hän muuttaa kaupunkiin ja pyrkii eteenpäin urallaan pankissa. Hän elää askeettisesti ja säästää saadakseen asunnon sekä haalii omaisuutta synnyinkodistaan toivoen, että edes joskus joku huomaisi hänet ja sanoisi jotakin, kieltäisi. Keskimmäinen sisko Mari uhrautuu. Hän jättää opettajaseminaarin kesken ja jää huolehtimaan äidistä ja kodista. Nuorin sisko Terttu on veistetty eri puusta. Hän on kapinallinen, joka saa nuorena au-lapsen, muttei suostu tuntemaan siitä häpeää vaikka kaikki muut sitä häpeäisivätkin. Lapsella, Urpolla, on todettu Downin oireyhtymä, mutta se ei Tertun rakkautta lasta kohtaan vähennä.

Osa lukupiiriläisistä nautti kirjasta suunnattomasti ja teksti koettiin helppolukuiseksi eikä erityisen ahdistavaksi, vaikka se käsitteli vaikeita aiheita. Kieli on yksinkertaista ja jopa vanhanaikaista ja vaikka symboliikkaa on käytetty, se avautuu lukijalle. Toisaalta myös kritiikkiä esitettiin. Henkilöhahmot koettiin kovin kärjistetyiksi karikatyyreiksi. Lukupiirissä arveltiin, että ehkä kärjistettyjen hahmojen on tarkoitus alleviivata tarinan aiheita ja teemaa, joita olivat mm. häpeä, katkeruus, rakkaus, uhrautuminen, ihmisten keskinäinen julmuus ja elämätön elämä. Tarina olisi mahdollisesti parempi, jos käsittelytapa olisi ollut realistisempi ja hahmot moniulotteisempia. Tarinan valopilkuksi monet lukupiiriläiset mainitsivat lapsen syntymän ja ehdottoman rakkauden, joka Tertussa herää. Myös perheen muut jäsenet kokevat aitoja onnen hetkiä Urpon seurassa.
Suomalaiseen kertomakirjallisuuteen usein kuuluu luonto oleellisena osana, myös Istanmäki käyttää luontoviittauksia. Lisäksi kovin perinteistä on maaseudun ja kaupungin konflikti, joka tässäkin teoksessa tulee esiin.

Sisko Istanmäen tunnetuin teos lienee vuonna 1995 julkaistu Liian paksu perhoseksi, josta on tehty myös onnistunut tv-elokuva sekä näytelmäsovitus. Kirja oli myös Finlandia-ehdokkaana. Istanmäen kirjailijan ura antaa toivoa kaikille kirjailijan urasta haaveileville, hän julkaisi esikoisromaaninsa vasta kuusikymppisenä. Koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa romaanikirjailijaksi!  Lisätietoa kirjailijasta Seinäjoen kaupunginkirjaston sivulla.

-Heidi

istanmaki.jpg

Kansi: Kirjasampo.fi

 

 

Tove Jansson: Aurinkokaupunki

Tove Jansson -syksyn aloitti vuonna 1974 ilmestynyt Aurinkokaupunki. Tänä syksynä Toveen perehdytään peräti kahden suomenkielisen lukupiirin voimin. Molemmissa luetaan kuitenkin samat kirjat. Aurinkokaupunki jakoi lukupiiriläisten mielipiteitä. Osa koki teoksen aiheen epämiellyttäväksi ja kirjaan tarttuminen oli vaikeaa. Useimpien mielestä lukukokemus oli kuitenkin palkitseva.

Aurinkokaupunki on kertomus Floridan pikkukaupungissa sijaitsevan vanhusten yhteisön elämästä. Merkittäviä teemoja ovat vanhuus ja kuoleman väistämätön lähestyminen, mutta myös elämä ja rakkaus. Suuria ja ikuisia aiheita siis käsitellään. Toven ja Tuulikki Pietilän suuri maailmanympärysmatka ja Floridan vierailu sekä Toven äidin kuolema ovat vaikuttaneet Aurinkokaupunki -teokseen. Aikalaiset eivät romaania löytäneet eikä siitä koskaan tullut myyntimenestystä, koska ero aiempiin teoksiin oli suuri. Aurinkokaupunki on täynnä ristiriitaisia ja erikoisia tyyppejä, joita Tove kuvaa sekä lempeästi että ironisesti mustalla huumorilla höystettynä. Romaanissa ei ole varsinaisesti juonta vaan siinä kerrotaan kappale lukuisten vanhusten elämästä kuvaten sekä hyviä että huonoja hetkiä. Vanhuutta ei kuvata yksinomaan seesteisenä aikana eikä vanhuus tuo kaikille mukanaan viisautta. Tove kirjoittaa ymmärtäen ihmisen epätäydellisyyttä. Monille kirjan lukeminen sai ajattelemaan omaa vanhenemistaan ja tulevaisuuttaan. Vanhuksista (vai pitäisikö nykyään sanoa senioreista) puhutaan nykyajan mediassa kovin yksipuolisesti hoitoa tarvitsevina potilaina eikä vanhuksista juuri kaunokirjallisuudessakaan kirjoiteta. Aurinkokaupunki on tässä poikkeus. Myös viime vuonna ilmestynyt huippusuosittu Minna Lindgrenin romaani Kuolema Ehtoolehdossa ja jatko-osa Ehtoolehdon pakolaiset laventavat kuvaa vanhuudesta ja vanhuksista.

 

Kuvalähde: Kirjasampo

Kuvalähde: Kirjasampo