Moshin Hamid: Exit west

Mohsin Hamid (s. 1971) on syntynyt Pakistanin Lahoressa. Hän on asunut elämänsä aikana useissa maailmankolkissa, mm. New Yorkissa, Kreikassa ja Lontoossa. Exit West on Hamidin neljäs romaani ja se sai Man Booker Prize -ehdokkuuden vuonna 2017.

Romaanissa päähenkilöt Nadia ja Saeed joutuvat pakenemaan sotaa nimettömästä maasta. Lähtö tapahtuu mysteerisen oven kautta: ovia muualle maailmaan aukenee salaisissa paikoissa, joiden sijainnit tietävät vain harvat, ja tiedosta joutuu maksamaan rahaa. Nadia ja Saeed päätyvät ensimmäisestä ovesta Kreikan saarelle pakolaisleirille, josta matka jatkuu uusien ovien kautta muihin maihin.

Kirjassa käsitellään erityisesti pakolaisuutta mutta yleisemmin myös siirtolaisuutta. Päätarinan lomassa on väläyksiä muista ihmiskohtaloista eri puolilla maailmaa, miten ihmiset kaikkialla löytävät ovia, joista siirtyä uusiin paikkoihin paremman elämän toivossa. Tämä hyppysellinen maagista realismia oli aluksi yllättänyt osan piiriläisistä, mutta jonkin ajan päästä se alkoi tuntua ihan järkeenkäyvältä. Ovien voi tulkita symboloivan epävirallisia reittejä, joita ihmiset joutuvat käyttämään päästäkseen pakenemaan sotaa ja vainoa. Kuitenkin tarinan edetessä ovista oli omituisen helppoa kulkea, toisinaan jopa molempiin suuntiin milloin itse halusi.

Miten kauan maailmassa vielä on olemassa turvallisia paikkoja? Kenellä on oikeus päättää siitä, kuka saa elää turvallisissa oloissa ja kuka ei?

”Kaikkein eniten Nadian huomiota kiinnitti se, miten jotkut maahanmuuton vastustajista vaativat maahanmuuttajien kertakaikkista teurastamista, ja se oli silmiinpistävää nimenomaan koska se oli niin tuttua, samanlaista raivopäistä puhetta oli hänen kotikaupungissaan kuultu kapinallistaistelijoiden suusta. Hän jäi miettimään, olivatko hän ja Saeed saaneet mitään muuttamalla pois, vai olivatko kasvot ja rakennukset vain vaihtuneet mutta ahdinko pysynyt pohjimmiltaan samana.” (s. 128)

Aihe on valitettavan ajankohtainen. Juuri ennen tätä lukupiiriä Turkki hyökkäsi kurdien kimppuun Syyriassa, ja sadat tuhannet ihmiset ovat taas joutuneet lähtemään pakomatkalle. Muut sodat, levottomuudet ja ilmastonmuutos pakottavat jatkuvasti valtavia määriä ihmisiä jättämään kotinsa ja heittäytymään täysin epävarman tulevaisuuden armoille.

Romaanissa kuvattuun pakolaisen kokemukseen oli piiriläisten mielestä helppo samaistua. Monilla piiriläisillä oli esimerkiksi sukulaisia, jotka olivat joutuneet lähtemään Karjalasta evakoiksi. Ei ole mitään varmuutta siitä, etteikö kuka tahansa meistäkin voisi joskus joutua lähtemään, kun maailmassa myllertää. Nadian ja Saeedin kotimaa paikannettiin jonnekin Lähi-Itään, mutta kirjailijan tekemä valinta olla kertomatta lähtömaan nimeä viitannee juuri pakolaisuuden globaaliin luonteeseen. Keskusteltiin myös yhteiskuntiemme äärimmäisestä haavoittuvuudesta. Ei tarvitse kuin tuhota esimerkiksi sähkönjakelu ja ollaan pahassa pulassa monin eri tavoin.

Teksti eteni kuvaillen tapahtuman toisensa jälkeen ilman ylimääräistä dramatiikkaa, ja ilmitasolla tunteet oli etäännytetty lukijasta. Tämä koettiin yhtäältä pinnalliseksi, jopa kylmäksi tavaksi kertoa tällaista tarinaa, toisaalta tyylikeinoksi, joka helpotti lukemista. Rivien välistä sekä kauniista, soljuvasta kielestä oli kuitenkin mahdollista löytää hyvinkin syviä ja koskettavia elementtejä ja mahdollisuuksia erilaisiin tulkintoihin.

Henkilökuvauksen koettiin olevan ennakkoluuloja murtavaa. Esimerkiksi Nadia oli modernisti ajatteleva itsenäinen nainen, joka kuitenkin halusi käyttää mustaa kaapua, jotta sai olla rauhassa miesten huomiolta. Hän oli myös seksuaalisesti aktiivisempi kuin Saeed, joka mieluummin pitäytyi vähän perinteisemmissä käytännöissä ja oli muutenkin kallellaan uskonnon ja perinteiden suuntaan. Nadian ja Saeedin kotimaassa miehet vaikuttivat elävän vapaammin kuin naiset, jotka joko joutuivat sopeutumaan miehelle alisteiseen asemaansa tai ottamaan aktiivisemmin kantaa omiin elämänvalintoihinsa ja ajattelemaan itsenäisemmin.

Kirjan nähtiin kuvaavan myös kauniisti yhden ihmissuhteen elinkaarta, ystävyyttä ja yhdessä selviämistä. Kaksi ihmistä tapaa, rakastuu, alkaa jossain vaiheessa kasvaa erilleen ja lopulta molemmat lähtevät omille teilleen. Kirjan lopputapahtumat koettiin lohdullisena. Tarina tulkittiin myös hieman pamflettityyliseksi, poliittisesti korrektiksi saduksi. Exit westin sydän oli piiriläisten mielestä toivo paremmasta maailmasta. Siinä elää voimakkaana ajatus humaanista ihmisyydestä, siitä että kaikki maailman ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia, ja heidän olisi mahdollista elää sovussa keskenään. Toisaalta kirjan dystooppiset maailmat ja tapahtumat, samalla pelottavan todenmukaiset ja ajankohtaiset, haastavat tätä uskoa. Mutta silti: kaikki me katsomme samaa kuuta, asumme saman pallon pinnalla, saman taivaankannen alla.

-Tetta

Kuva: Kirjasampo.fi

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

”Ole kiltti äläkä kysy minulta kotimaastani, nimestäni tai äidinkielestäni. Kysy minulta, mitä haluan tehdä tai mitä kaikkea olen jo tehnyt, haaveistani tai peloistani, niin minä kerron.”

Kirja, joka jäi hämmentämään ja mietityttämään pitkäksi aikaa. Kissani Jugoslavia herätti vilkasta keskustelua lukupiiriläisten keskuudessa. Miten nuori esikoiskirjailija on onnistunut kirjoittamaan näin täyteläisen, monitahoisen, mutta samalla sujuvan tarinan? Huolimatta useista suurista ja vaikeista teemoista kirja ei kuitenkaan ollut raskaslukuinen eikä se tuntunut täyteen ahdetulta. Olennainen on tiivistetty noin 300 sivuun, kun kirjan tematiikka antaisi mahdollisuuksia kirjoittaa useita pitempiäkin romaaneja.

Lukupiiriläisiä myös ihmetytti, kuinka kirjailija on onnistunut ujuttautumaan toisen päähenkilönsä, Eminen, nahkoihin niin vakuuttavasti. Eminen kertojanääni kuvailee nuoren naisen matkaa Jugoslavian maaseudulta perheelliseksi naiseksi, joka päätyy naimisiin itsekkään ja arvaamattoman miehen kanssa, ja lähtemään perheineen sotaa pakoon. Taustatyötä on tehty uutterasti. Useampikin piiriläinen myönsi, että oli aluksi luullut lukevansa omaelämäkerrallista teosta. Helpotukseksemme kirjan lopussa olevat kirjailijan kiitokset kuitenkin osoittivat tämän luulon vääräksi. Epäilemättä tarinaan päätyneet tapahtumat ja kokemukset sodasta, pakolaisuudesta ja ulkopuolisuudesta kuitenkin juontavat juurensa todellisten ihmisten kokemuksista.

Sotaa pakenevien kokemukset nousivatkin yhdeksi kirjan pääteemoista. Tarinan ajankohtaisuus kosketti syvästi. Pakolaisten kokema hätä ja epävarmuus ovat ajattomia ja universaaleja tunteita, jotka lukemattomat ihmiset jakavat tälläkin hetkellä. Kirjassa oli järkyttäviä esimerkkejä pakolaisten ja maahanmuuttajien kokemasta syrjinnästä ja rasismista Suomessa. Meidän olisi todellakin tarpeen tarkastella omia suhtautumistapojamme toiseudeksi tulkittua kohtaan, toisia ihmisiä kohtaan.

Sitten oli paljon symboliikkaa, josta on vaikea saada kiinni. Osan mielestä moniselitteisyys oli hieman tuskastuttavaa, toisia taas ei häirinnyt, että moni asia jäi avoimeksi. Tarina tarjosi runsaasti tilaa omille tulkinnoille.

Mitä symboloivat tarinassa kissa ja käärme? Kissan tulkittiin edustavan muun muassa seksuaalisuutta, mutta myös Jugoslaviassa tehtyjä julmuuksia. Toisaalta Bekimin ja hänen baarista bongaamansa röyhkeän kissan suhde saattoi viitata myös hänen omien vanhempiensa suhteeseen, jossa isä käyttäytyi usein törkeästi äitiä kohtaan. Tällainen käytös kumpusi albaanien perinteistä ja arvoista, joiden mukaan poika on arvokkaampi kuin tyttö, ja vaimo on alisteinen miehelleen.

Käärmeessä nähtiin viitteitä muun muassa seksuaalisuuteen liittyvään häpeään ja aikuistumiseen, mutta myös albaanien perinteiseen tapakulttuuriin ja sen tukahduttavuuteen. Isän (ja laajemmin patriarkaalisen kulttuurin) auktoriteettia vastaan nouseminen kirjaimellisesti heitettiin isoisän silmille kohtauksessa, jossa Bekim vieraili hänen luonaan Kosovossa. Vaikuttaa siltä, että Bekim onnistui lopulta pääsemään niskan päälle kamppailussaan käärmeiden kanssa.

Bekim näyttäytyy kirjassa yksinäisenä ihmisenä, joka koki ulkopuolisuutta suhteessa lähes kaikkeen. Hän oli marginaalissa valtaväestön suhteen niin etnisyytensä kuin seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi. Tarinassa oli myös selkeä kehityskertomus, joka Bekimin kannalta antoi viitteitä valoisammasta tulevaisuudesta. Lentokoneessa tavattu uusi rakastettu osasi olla esittämättä vääriä kysymyksiä heti kättelyssä.

Kirjan yhtenä tärkeänä teemana nähtiin pelko. Pelko ilmeni monella eri tasolla: ihmiset pelkäsivät sotaa ja julmuuksia, lapset pelkäsivät isäänsä, vaimo pelkäsi miestään, poika pelkäsi kuollakseen käärmeitä. Isä, Bajram, pelkäsi auktoriteettiasemansa ja identiteettinsä puolesta uudessa kotimaassa. Eniten hävittävää olikin isällä, joka oli vahvasti perinteiden sitoma. Hän tuhoutui lopulta, koska ei kyennyt joustamaan tai sopeutumaan, kuten äiti ja lapset parhaansa mukaan tekivät. Patriarkaalisen kulttuurin kipuileminen ja sen heikentyminen nykyisessä (läntisessä) maailmassa välittyi tarinasta vahvasti.

Lapsilla ja nuorilla on onneksi paremmat mahdollisuudet sopeutua uuteen kulttuuriin ja ympäristöön. Eminen ja Bajramin kohtalot sitä vastoin jäivät mietityttämään lukijaa. Mitä jää jäljelle, kun kaikki, mihin on uskonut ja minkä varaan on rakentanut elämänsä, sortuu. Kun joutuu jättämään kaiken taakseen aivan konkreettisesti, ilman mitään tietoa siitä, voiko kotiinsa enää koskaan palata. Kun sukulaiset ja ystävät kuolevat tai katoavat sodassa. Toisille uusi elämä voi olla lopulta vapautus vanhasta ja tukahduttavasta, toisille se tarkoittaa itsensä totaalista kadottamista.

Kirja kirvoitti keskustelua myös uskonnosta, muslimeista ja kristityistä, sekä Jugoslavian nykytilanteesta. Ja sen tärkeydestä, että pyritään kohtaamaan toinen ihminen ensisijaisesti ihmisenä, ei kulttuurinsa tai uskontonsa edustajana.

-Tetta

kissani

Kansikuva: Kirjasampo.fi