Salinger, J. D. : Sieppari ruispellossa

”Oli miten oli, mä kuvittelen mielessäni, että sellasella isolla ruispellolla on paljon pikkulapsia leikkimässä jotain. Tuhansia pikkulapsia, eikä paikalla ole ketään – siis ketään isoa – paitsi mä. Ja mä seison jonkun hirveän kalliojyrkänteen reunalla. Mun tehtävä on sellanen että mun täytyy siepata kaikki, jos ne meinaa pudota jyrkänteeltä – siis jos ne juoksee eikä katso minne ne menee, mun täytyy ilmestyä jostain ja siepata ne. Sitä mä tekisin päivät pitkät. Mä olisin vaan sellanen sieppari ruispellossa. Mä tiedän että se on hullua, mutta se on ainut mitä oikeasti haluaisin olla. Mä tiedän että se on hullua.” (Salinger: Sieppari Ruispellossa. Suomennos Arto Schroderus)

Lukupiirin kiellettyjen kirjojen sarjan viimeinen teos Sieppari ruispellossa ilmestyi vuonna 1951. Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi vuonna 1961 Pentti Saarikosken kääntämänä. Toinen suomennos ilmestyi 2004. Silloin kääntäjänä oli Arto Schroderus. Lukupiirissä oli molempia käännöksiä ja oli kiinnostavaa vertailla niitä. Saarikosken käännös tuntuu tänä päivänä yliampuvalta, Schroderuksen kieli istuu aikaan paremmin.

Mikä teki Sieppari ruispellossa -kirjasta kielletyn? Tätä pohdittiin lukupiirissä paljon. Mistä moinen haloo? Toki teoksessa on roisia kielenkäyttöä ja slangia (Saarikosken käännöksen mukana on sanasto, joka pikemminkin huvittaa kuin hyödyttää). Auktoriteetteja vastustetaan, uskontoa vastustetaan. On päihteitä, seksiä, väkivaltaa. Nykylukija ei moisesta kuitenkaan hätkähdä.

Kaiken mesoamisen takaa löytyy kulturelli nuori mies, jota riivaa suuri suru pikkuveljen menetyksestä. Veljen kuolemaa ei käsitellä perheen sisällä mitenkään, ja suru pyrkii ulos purskauksina ja saa päähenkilön välillä käyttäytymään ihan dorkasti (= typerästi J).

Kirjan päähenkilö ja kertojaminä Holden Caulfield on lukupiirin mielestä hurmaava ja ristiriitainen hahmo. Hän on toisaalta tavattoman huolehtivainen pikkusiskoaan kohtaan ja toisaalta taas kovin ylimielinen. Nuoruuden hybris on vahvasti läsnä.

Holdenin huumorintaju on lyömätöntä ja hänellä on hieno liioittelun lahja: ”Isää voit lyödä vaikka tuolilla päähän ilman että se herää, mutta äidille riittää että yskäiset jossain Siperiassa, niin se kuulee.”

Vaikka Holdenin kipuilua on välillä tukala seurata, on Sieppari ruispellossa lämmin ja ihana kirja.

– Anne

 

catcherkuva: librarything.com

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s