Kaj Korkea-aho: Paha kirja

Kevään 2017 viimeisen lukupiirin käsittelyssä oli Kaj Korkea-Ahon romaani Paha kirja. Kirja herätti vilkasta keskustelua ja toisistaan poikkeavia tulkintoja.

Kieltä kiiteltiin hyväksi, ja suomennosta kehuttiin sujuvaksi. Myös kirjan rakenne sai kehuja tarinan taitavasta ja tyylikkäästä kuljetuksesta, sekä langanpäiden solmimisesta yhteen kirjan lopussa. Toisaalta joku koki tarinan vaikeasti seurattavaksi, koska eri näkökulmia oli useita ja henkilöiden nimet jäivät huonosti mieleen tai sekoittuivat toisiinsa.

Joitakin piiriläisiä oli vähän epäilyttänyt, olisiko kirja liian karmaiseva. Monikaan ei ollut erityisen kiinnostunut lukemaan kauhukirjallisuutta, ja kirjan takakansi antoi ymmärtää sen sisältävän kauhuelementtejä. Huoli todettiin kuitenkin turhaksi: kauhu oli enimmäkseen pinnanalaista jännitettä, painostavaa tunnelmaa tai viittauksia paholaismaisiin teksteihin. Tarina sisälsi ajoittain myös lakonista huumoria, joka kevensi lukukokemusta. Paikoitellen kirja myös koettiin niin tahallisen absurdiksi, että tämä tyylikeino suojeli lukijaa aidoilta pelon tuntemuksilta.

Romaanihenkilöiden kohtalot eivät koskettaneet kaikkia piiriläisiä oikein mitenkään. Eniten sympatiapisteitä sai Calle Hollender, jonka eräänlaisena kehityskertomuksenakin kirjaa voi lukea. Kirjassa esiintyvien naisten havaittiin jäävän kovin ohuiksi hahmoiksi, kirja oli selkeästi miesten tarina. Myös vanhenevan miehen tuntojen kuvaus Mickel Backmanin kohdalla kosketti, samoin hänen viimeisiään vetelevän avioliittonsa kuvaus.

Kirjassa yhtenä keskeisenä teemana nähtiin suomenruotsalaisten kulttuuripiirien sisäänlämpiävyyden kritiikki, ja osalle tämä näkökulma suomenruotsalaisuuteen oli herkullinen. Myös yliopistojen hierarkkista ja byrokraattista todellisuutta nähtiin teoksessa kritisoitavan. Opiskelijoiden, lähinnä nuorten miesten, sekoilu koettiin myös hieman epäkiinnostavaksi luettavaksi. Keskusteltiin siitä, onko opiskelijaelämä todellakin muuttunut nykyisin hillittömän huuruiseksi, vai kuvataanko kirjassa enemmänkin vain moniongelmaisia yksilöitä, joita on ollut toki aina.

Monille jäi epäselväksi, mistä romaanissa oikeastaan oli kyse. Mitä ”paha kirja” eli Leander Granlundin paholaismaiset tekstit oikeastaan olivat, tai mitä ne symboloivat? Voiko kirjallisuudella todella olla niin suuri vaikutus ihmisiin, että he tekisivät sen vuoksi itsemurhan? Romaanissa annettiin ymmärtää, että kaikki, jotka joutuivat Granlundin tekstien vaikutukselle alttiiksi, yrittivät itsemurhaa hyvin pian altistuksen jälkeen. Suurin osa onnistuikin siinä. Onhan kirjallisuuden historiassa oikeastikin teoksia, jotka ovat vaikuttaneet herkimpiin lukijoihinsa monin eri tavoin. ”Pahan kirjan” fiktiivistä luonnetta toisaalta tukee selkeä kumarrus aiemmin kirjallisuudessa vilahtaneiden turmiollisten tekstien suuntaan, kuten Umberto Econ Ruusun nimeen tai H. P. Lovecraftin Necronomiconiin.

Henkilöiden kuolemille kirjassa voi halutessaan löytää myös arkipäiväiset selitykset. Myös kirjan loppu voitiin ymmärtää useammalla eri tavalla. Tarinan tulkinta riippui siis pitkälti siitä, miten lukija suhtautuu runojen tappavaan voimaan. Monitulkintaisuudessaan teos oli mielenkiintoinen lukupiirikirja.

-Tetta

pahakirja

Kansi: Kirjasampo.fi

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s