Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

”Ole kiltti äläkä kysy minulta kotimaastani, nimestäni tai äidinkielestäni. Kysy minulta, mitä haluan tehdä tai mitä kaikkea olen jo tehnyt, haaveistani tai peloistani, niin minä kerron.”

Kirja, joka jäi hämmentämään ja mietityttämään pitkäksi aikaa. Kissani Jugoslavia herätti vilkasta keskustelua lukupiiriläisten keskuudessa. Miten nuori esikoiskirjailija on onnistunut kirjoittamaan näin täyteläisen, monitahoisen, mutta samalla sujuvan tarinan? Huolimatta useista suurista ja vaikeista teemoista kirja ei kuitenkaan ollut raskaslukuinen eikä se tuntunut täyteen ahdetulta. Olennainen on tiivistetty noin 300 sivuun, kun kirjan tematiikka antaisi mahdollisuuksia kirjoittaa useita pitempiäkin romaaneja.

Lukupiiriläisiä myös ihmetytti, kuinka kirjailija on onnistunut ujuttautumaan toisen päähenkilönsä, Eminen, nahkoihin niin vakuuttavasti. Eminen kertojanääni kuvailee nuoren naisen matkaa Jugoslavian maaseudulta perheelliseksi naiseksi, joka päätyy naimisiin itsekkään ja arvaamattoman miehen kanssa, ja lähtemään perheineen sotaa pakoon. Taustatyötä on tehty uutterasti. Useampikin piiriläinen myönsi, että oli aluksi luullut lukevansa omaelämäkerrallista teosta. Helpotukseksemme kirjan lopussa olevat kirjailijan kiitokset kuitenkin osoittivat tämän luulon vääräksi. Epäilemättä tarinaan päätyneet tapahtumat ja kokemukset sodasta, pakolaisuudesta ja ulkopuolisuudesta kuitenkin juontavat juurensa todellisten ihmisten kokemuksista.

Sotaa pakenevien kokemukset nousivatkin yhdeksi kirjan pääteemoista. Tarinan ajankohtaisuus kosketti syvästi. Pakolaisten kokema hätä ja epävarmuus ovat ajattomia ja universaaleja tunteita, jotka lukemattomat ihmiset jakavat tälläkin hetkellä. Kirjassa oli järkyttäviä esimerkkejä pakolaisten ja maahanmuuttajien kokemasta syrjinnästä ja rasismista Suomessa. Meidän olisi todellakin tarpeen tarkastella omia suhtautumistapojamme toiseudeksi tulkittua kohtaan, toisia ihmisiä kohtaan.

Sitten oli paljon symboliikkaa, josta on vaikea saada kiinni. Osan mielestä moniselitteisyys oli hieman tuskastuttavaa, toisia taas ei häirinnyt, että moni asia jäi avoimeksi. Tarina tarjosi runsaasti tilaa omille tulkinnoille.

Mitä symboloivat tarinassa kissa ja käärme? Kissan tulkittiin edustavan muun muassa seksuaalisuutta, mutta myös Jugoslaviassa tehtyjä julmuuksia. Toisaalta Bekimin ja hänen baarista bongaamansa röyhkeän kissan suhde saattoi viitata myös hänen omien vanhempiensa suhteeseen, jossa isä käyttäytyi usein törkeästi äitiä kohtaan. Tällainen käytös kumpusi albaanien perinteistä ja arvoista, joiden mukaan poika on arvokkaampi kuin tyttö, ja vaimo on alisteinen miehelleen.

Käärmeessä nähtiin viitteitä muun muassa seksuaalisuuteen liittyvään häpeään ja aikuistumiseen, mutta myös albaanien perinteiseen tapakulttuuriin ja sen tukahduttavuuteen. Isän (ja laajemmin patriarkaalisen kulttuurin) auktoriteettia vastaan nouseminen kirjaimellisesti heitettiin isoisän silmille kohtauksessa, jossa Bekim vieraili hänen luonaan Kosovossa. Vaikuttaa siltä, että Bekim onnistui lopulta pääsemään niskan päälle kamppailussaan käärmeiden kanssa.

Bekim näyttäytyy kirjassa yksinäisenä ihmisenä, joka koki ulkopuolisuutta suhteessa lähes kaikkeen. Hän oli marginaalissa valtaväestön suhteen niin etnisyytensä kuin seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi. Tarinassa oli myös selkeä kehityskertomus, joka Bekimin kannalta antoi viitteitä valoisammasta tulevaisuudesta. Lentokoneessa tavattu uusi rakastettu osasi olla esittämättä vääriä kysymyksiä heti kättelyssä.

Kirjan yhtenä tärkeänä teemana nähtiin pelko. Pelko ilmeni monella eri tasolla: ihmiset pelkäsivät sotaa ja julmuuksia, lapset pelkäsivät isäänsä, vaimo pelkäsi miestään, poika pelkäsi kuollakseen käärmeitä. Isä, Bajram, pelkäsi auktoriteettiasemansa ja identiteettinsä puolesta uudessa kotimaassa. Eniten hävittävää olikin isällä, joka oli vahvasti perinteiden sitoma. Hän tuhoutui lopulta, koska ei kyennyt joustamaan tai sopeutumaan, kuten äiti ja lapset parhaansa mukaan tekivät. Patriarkaalisen kulttuurin kipuileminen ja sen heikentyminen nykyisessä (läntisessä) maailmassa välittyi tarinasta vahvasti.

Lapsilla ja nuorilla on onneksi paremmat mahdollisuudet sopeutua uuteen kulttuuriin ja ympäristöön. Eminen ja Bajramin kohtalot sitä vastoin jäivät mietityttämään lukijaa. Mitä jää jäljelle, kun kaikki, mihin on uskonut ja minkä varaan on rakentanut elämänsä, sortuu. Kun joutuu jättämään kaiken taakseen aivan konkreettisesti, ilman mitään tietoa siitä, voiko kotiinsa enää koskaan palata. Kun sukulaiset ja ystävät kuolevat tai katoavat sodassa. Toisille uusi elämä voi olla lopulta vapautus vanhasta ja tukahduttavasta, toisille se tarkoittaa itsensä totaalista kadottamista.

Kirja kirvoitti keskustelua myös uskonnosta, muslimeista ja kristityistä, sekä Jugoslavian nykytilanteesta. Ja sen tärkeydestä, että pyritään kohtaamaan toinen ihminen ensisijaisesti ihmisenä, ei kulttuurinsa tai uskontonsa edustajana.

-Tetta

kissani

Kansikuva: Kirjasampo.fi

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s